![[]](/uusileiska/grx/flowers.jpg)
Tuntuukohan muista kirjoittajista joskus siltä, että olisi tosi kivaa lukea tämä työn alla oleva tarina, että se olisi tosi hyvä – kunhan vaan joku muu tekisi sen?
Putosin kuukauden kuvahaasteen päivityksistä viime viikolla. Mutta mulla on hyvä selitys. Palaan siihen myöhemmin, kun jaksan nousta sohvalta ja ottaa kameran käteen.
Aiheena tänään: sun eli aurinko. Onneksi paistoi!
Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken, päivänsäde viimeinen… No, ehkä ei ollut viimeinen, mutta kello oli sentään jo 15:45, kun tämän kuvan otin.
Kesä tulee <3 En ole vieläkään muistanut vaihtaa blogin kelloa talviaikaan, joten hyvä kun tulee!
Eilisen aiheena oli button. En keksinyt mitään mukavaa, en napeista, en näppäimistä. Olin jo vähänniinku luovuttanut, kunnes noin klo 22:30 mieheni kysyi, voisinko ommella napin hänen talvitakkiinsa.
Tai itse asiassa hän kysyi, osaisinko ommella napin…
Ei kuulemma haitannut, että uusi nappi on kiiltävä, vanhat mattoja. Itsepä sen nappirasiasta etsi.
Heiiii, siitähän mun olisi pitänyt ottaa kuva! Äidiltä peritystä nappirasiasta! Pöh!
Tänään: dinner
Aloitimme tänään MLL:n paikallisyhdistyksessä lukupiirin – joten illallinen näytti tänään tältä!
Piiriin mahtuu vielä lukijoita, joten jos joku seinäjokinen tätä lukee ja on kiinnostunut, niin ei muuta kun mukaan. Tarkoitus on lukea hyviä kirjoja: ei liian vaikeita, ei liian helppoja, ei liian pitkiä, ei liian lyhyitä. Hyviä kirjoja!
Ensimmäiseksi lukupiirin kirjaksi valittiin Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, josta puhutaan sitten seuraavassa tapaamisessa, joka on… on… muistaakseni keskiviikkona 7.3.!
Jos joku oikeasti innostuu tulemaan mukaan, niin laitelkaapas minulle sähköpostia.
Miksi uuden aloittaminen on aina niin helppoa?
Joo joo, tiedänhän minä miksi ja keksin ainakin miljoona vertauskuvaa. Maratonin ensimmäiset metrit menevät ihan pyrähtäen. Pitkän tanssiaskelsarjan ekat liikkeet sujuvat aivan vaivatta. Maanantaiaamu on laihdutuskuurin helpoin osa!
Mulla on parhaillaan työn alla kolme tekstiä: oikea kolmas romaanini (jota myös nanoromaaniksi olen täällä kutsunut), nuortenromaani sekä 7-osainen jatkokertomus naistenlehteen. Kaikki ovat aika pitkällä eli vaiheessa, jossa niitä pitää ihan oikeasti työstää.
Pikku romaaninalku on vähän niin kuin maistuva suklaapala työn välissä. Mmm hmm.
Niin joo, edellä mainittujen lisäksi olen kirjoittanut muutamia satunnaisia kohtauksia myös yhteen romaaniaihioon. Ja ajatuksissa on myös erään novellin muuntaminen romaaniksi. Mutta ne eivät ole varsinaisesti työn alla… vielä.
Muukalainen (a stranger) piti tietysti kuvata päivänä, jolloin oli 28 astetta pakkasta. Harkitsin viattomien ohikulkijoiden väijymistä keittiön ikkunassa (koska ei todellakaan huvittanut mennä ulos) mutta puoliso huomautti, että meiltä löytyy tällä erää muukalainen ihan kotoa!
P.S. No animals were hurt during, before, after nor because of this photo shoot.
Anteeksi, kuvasin tämän vasta tänään, päivän myöhässä.
Pelkkien käsien kuvaaminen tuntui tylsältä, joten yritin koko eilisen päivän keksiä jotain innovatiivisempaa tapaa kuvata käsiä.
Erehdyin mainitsemaan tästä miehelle, joka ehdotti, että kuvasin jotain käsin tehtyä. No, sitten en voinut kuvata ainakaan sitä!
Niin että tässä on sitten kolmen minulle rakkaan tyypin pikku kätöset. Ja on myös jotain käsin tehtyä: meidän ruokapöytä, joka on teetetty mielisairaalan vanhasta pöytälevystä! Petsi on uusi mutta tarina vanha…
Helmikuun kuva päivässä -haaste jatkuu. Aiheena tänään words.
Toiset sanat säilyvät, toiset eivät. Eli kuvassa on kai yksi syy sille, miksi haluan olla kirjailija enkä toimittaja.
P.S. Oho, onpas meillä pölyinen lattia. Älkää katsoko sitä.
Kuva päivässä ja kuukausi vuodessa. Kiitos Susan Facebookissa antaman linkkivinkin, päätin ryhtyä päivän kuva -haasteeseen helmikuun ajaksi. Ennenkuulumatonta, koska olen laiska ja huono valokuvaaja, enkä viime aikoina ole blogannutkaan päivittäin. No, hah!
Idea ohjeistuksineen on siis peräisin Fat Mum Slim -blogista.
Kuva 1: your view today.
Varsin monitulkintainen tehtävänanto. Jotain mitä näin tänään? Tai ehkä minun näköalani maailmaan tänään?
Tiedän, että tänään kaikki (muut) ovat nähneet, ihailleet ja kuvanneet upeita talvimaisemia, lumihiutaleita, joita pakkanen on kristalloinut oksistoihin. Minä en osaa sellaista – en ole sielultani mitenkään erityisen kaunis ihminen. Huomaan kyllä että on kaunista, mutta en saa siitä oikein mitään irti.
Siksipä kuvasin tuon takapihan kuusen. Se seisoo vahvasti aloillaan, oli talvi tai kesä. Oikeastaan meidän piti jo kaataakin se salaojitusremontin yhteydessä, mutta paikallaan se yhä vaan jököttää.
Kuten sanottua, en ole ollenkaan hyvä valokuvaaja, mutta pidän ottamistani kuvista usein silti itse! Nyt pidän siitä, että tässä kuvassa henkii yhtaikaa paholainen ja enkeli kuusen oksilla. Ehkä juuri siksi se tuo mun mieleen Rorschachin projektiivisen testin eli musteläiskät. Onko tässä kuvassa kuusen vahvuutta, raskaita kannettavia taakkoja vai esteiden ylitsepääsemättömyyttä?
Saisikohan kuviaan selittää? Aivan sama, selitän silti. Minä olen sentään kirjailija enkä valokuvaaja, saakeli.
Huomenna: words.
