The Great Pretender

Katsoin eilen loistavan elokuvan. Bohemian Rhapsody on jollekin muulle ehkä jotain muuta, mutta minulle se oli pohjimmiltaan henkilökuva viime vuosikymmenien merkittävimmästä taiteilijasta.

En ole Queen-fani, enkä tunne yhtyeen tuotantoa lukuisia suuria hittejä enempää, mutta Freddie Mercuryn hahmon tunnen ja olen häneen jonkin verran perehtynyt dokumenttien ja artikkeleiden avulla. Freddie Mercury oli eittämättä upea muusikko (todettakoon tämä sillä vähäisellä ymmärryksellä, joka minulla musiikista on) mutta ennen kaikkea hän oli taiteilija. Minua kiehtoo ja jotenkin ihan pohjattomasti koskettaa se, miten hän kykeni ammentamaan lukuisista eri genreistä luodakseen aivan omanlaistaan taidetta – ja välitti miljoonille palonsa taiteeseen.

Siihen pystyvät vain erittäin harvat. Mistä hän sai kykynsä? Elokuva ei varsinaisesti vastannut tuohon kysymykseen, tai jos vastasi, vastauksena oli että se oli sisäsyntyistä. Freddien varhaisvaiheita kun ei elokuvassa käsitelty.

Jos ”se jokin” on sisäsyntyistä, mitä muuta tarvitaan?

Elokuvaa katsoessani pohdin – tietysti – alinomaa omaa suhdettani omaan taiteeseeni. Voisinko olla saman kaliiberin taiteilija kuin Mercury? Hänkin oli joskus aivan tavallinen ihminen, jolla oli lahja ja palo. Uskon, että minulla on molempia. Mikä sitten minut erottaa hänen polkunsa alkupuoliskosta – keksin kyllä useitakin asioita. Sijainti, aikakausi, ikä, rohkeus, miksei tuurikin, elämäntilanne. Suomesta ponnistaminen suuruuteen tuntuu vaativan jotain, mitä minulla ei ole, ehkä suhteita. Aikakausikin on tosiaankin toinen ja tuntuu, ettei riitä jos rautaa takoo silloin kun se on kuumaa, vaan pitäisi takoa koko ajan. Elämäntilanteenikin on erilainen, sillä Freddie Mercury eli kaikissa vaiheissaan musiikilleen, minun arkeni taas katkeaa lapsiin ja vaikka harrastusten vaatimuksiin leipoa 80 eurolla mokkapaloja myyjäisiin. Rock-muusikoksi minusta ei tässä elämäntilanteessa olisi, mutta toisaalta kirjailijan ammatti on toisenlainen eikä perheellisyys poissulje sitä.

Rohkeutta olla omanlaisensa Freddie Mercury sai elokuvassa jo alkuvaiheissa, pienillä sysäyksillä hän muuttui hyvästä parsipojasta taiteilijaksi. Minulla se prosessi on vasta jotenkin kummallisesti vasta menossa. Olen ollut aika lailla sidottu hyvän perheenäidin rooliin ja vasta viime vuosina alkanut huomata, että olenkin taiteilija ja aina ollut. Aa, sen takia siis en jaksanut koskaan välittää siitä minkä merkkisiin vaatteisiin puen lapseni! Aa, sen takia en keräile muumimukeja kuten muut perheenäidit! Aa, sen takia vaate- ja kynttiläkutsut ovat mulle niin vastenmielinen kokemus! Joku ehkä muistaa sen kun tulin kirja-alalle ja suorastaan pyytelin anteeksi sitä, etten ollut taiteilija ja esiinnyin vahvasti taviksen imagolla – koska vahvasti koin olevani tavis, vaikka samaan aikaan myös taistelin sen tunteen kanssa, etten sovi tavistenkaan joukkoon. En vaan halunnut kuvitella olevani mitenkään erityinen. Mutta minä olen. Jotain samaa, vaikka ripaus tai pari kourallista, minussa on kuin Freddie Mercuryssa, jotain sellaista, mistä voisi kasvaa suuri taiteilija.

Voi olla, että monessa muussakin on se sama ripaus. En tiedä. Mutta Bohemian Rhapsody oli minulle vavahduttava elämys varmasti juuri siksi, että se osui omassa elämässäni ratkaisevaan vaiheeseen, jossa olen käsittämässä, että minäkin voisin olla tuollainen. Jos vain – jos vain mitä?

Tuuria, taitoa, suhteita. Ainakin näitä tarvitsisin lisää. Taitoa saa tekemällä ja tarkastelemalla tekemistään, se onnistuu. Suhteiden hankkiminen taas ei mitenkään, sillä inhoan kaikkia kissanristiäisiä enkä kertaakaan ole käynyt edes kustantamon kesäjuhlissa, joissa ”kaikki muut” käyvät. Olen hyvin asiakeskeinen ja haluaisin aina puhua vain työasioista.

Ja tuuria, mistä kaupasta sitä voi ostaa? Tuuria oli Queenillakin, ainakin leffassa, jossa heidän demonsa jotenkin ajautui huippuosaajien eteen (pitää tarkistaa elämäkerrasta, miten totta tämä oli).

Jos on tuuria, ehkä joku huippuosaaja lukee tämän kirjoituksen ja näkee tässä jotain?

Tai ehkä minusta tulee pieni taiteilija, sellainen, joka vielä eläkkeellä kuuntelee Queenin kappaleita ihaillen, samastuu edelleen Freddie Mercuryyn ja miettii, että it could have been.

Mutta toisaalta ehkä ei, joten tilasin kuitenkin kirjakaupasta myös muutamia käsikirjoitusoppaita. Se Bohemian Rhapsodyn alku, jossa Freddie Mercury nousee portaita pitkin kohti elämänsä tärkeintä hetkeä, se lopun upea Live Aidin keikka, ne ovat ratkaisuja, joita minä olisin tehnyt, jos olisin käsikirjoittaja. Miksen kokeilisi?