Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntia ei ehkä tunneta kulttuurin kehtona – mutta voi pojat ja tytöt, kyllä täällä on potentiaalia! Viime päivinä alan sato Ilkka-Pohjalaisen ja Eparin sivuilta on niin komeaa, että sydän pullistuu ylpeydestä.

Kulttuurialan viime vuosi on ollut tunnetusti hyvin vaikea – jopa kuolemanhiljainen. Kohtaamisiin perustuvat taiteenalat ovat kärsineet koko maassa ja ala on kauttaaltaan ollut ahdingossa. Viime viikkoina ulostulot kulttuurialan vaikuttajilta ovat koventuneet, enkä sitä tosiaan ihmettele. Kärsivällisyys on lopussa, kun hätä omasta toimeentulosta kasvaa. Onneksi tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on aivan viime päivinä luvannut alalle aiempaa suuremman tukipaketin.

Äänenpainojen koventuessa myös vastakkainasettelu on lisääntynyt. Napit vastakkain ovat olleet yhtäältä kulttuurin tekijät ja päättäjät, toisaalta kulttuurin ymmärtäjät ja ymmärtämättömät.

Menkööt oikeisiin töihin kulttuuri oopperat ym on roskaa ei välttämätöntä elämiselle, luin vastikään.

Väärin. Kerron miksi.

1. Kulttuuriala työllistää lähes 140 000 henkeä ja osuus oli kasvussa aina koronan alkuun asti. Se on 2-3 kertaa enemmän kuin metsäsektori ja 2-3 kertaa enemmän kuin ohjelmistoala.
2. Kulttuurialalla on kasvava vientipotentiaali. Kulttuurin ja viihteen osuus kokonaisviennistä on toistaiseksi ollut maltillisesti alle 1%, mutta Euroopan tasolla kulttuurin osuus viennistä oli ennen koronaa 4,4% ja kasvussa. Globaalisti viihde ja kulttuuri olivat ennen koronapandemiaa yli 100 miljardin markkina.
3. Alalla on suuri kasvupotentiaali Suomen sisällä, sillä kulttuuri on erittäin voimakkaasti alikäytetty keino parantaa 2020-luvun ihmisen hyvinvointia. Kulttuurin kylkeen on muodostunut käsite kulttuurihyvinvoinnista, kun kulttuurin hyvää tekeviä vaikutuksia tutkitaan ja kokeillaan yhä enemmän. Esimerkiksi Britanniassa kulttuuriresepti- ja lähetetoiminta on vähentänyt asiakkaiden käyntejä perusterveydenhuollossa 37% prosenttia, erikoissairaanhoidossa 27%! Valtavia lukuja, joiden valossa on aivan selvää, että kulttuurin vaikutuksia Suomessa on pitkään aliarvioitu. Lyhyesti sanottuna kirjallisuus, musiikki, teatteri ja tanssi ovat matalan kynnyksen keinoja käsitellä tunteita, rakentaa minäkuvaa, lisätä empatiaa, hoitaa fyysistä terveyttä sekä ennaltaehkäistä terveys- että mielenterveyspalveluja kuormittavia kriisejä.

Eli lyhyesti: joka pitää kulttuurialaa tarpeettomana, on yksiselitteisesti väärässä.

He eivät tunne alaa ja sen potentiaalia. Kun kohtaa näitä ennakkoluuloja, valistan iloisesti ja sitkeästi!

On koronassa hyvääkin alalle ollut. Sen merkitys on noussut uudella tavalla esiin ja samoin alan työllisyysrakenne. Kulttuurin kenttä on sirpaleinen, moni tekijä on yksinyrittäjä, freelancer tai sekatyöläinen. Alan järjestäytymisaste on ollut vähäinen eikä rakenteita ole riittävän voimallisesti tuotu päättäjien tietoon ennen koronakriisiä, joten ministeritasolla on todettu, ettei alan rakennetta ole oikein käsitetty. Koronan myötä monet alan työntekijät ovat vihdoin päässeet työttömyystuen piiriin. Epäkohta on ollut tiedossa tai ainakin kouriintuntuvasti tunnistettavissa jo aiemminkin, mutta vasta koronalait saivat aikaan muutoksen. Ja sydämestäni toivon, että muutos on pysyvä!

Kulttuuri, rakas ja alikäytetty, potentiaalinen parantaja ja tulevaisuuden ääni. Vastaan kuntavaaliehdokaskollegani Annukka Heinämäen ehdotukseen ehdottomasti kyllä: kulttuuri voisi olla toinen tukijalkamme! Lakeuksilla puhaltavat alalla lämpimät ja myötäiset tuulet.