Lennä, Julia!

Huomasin, että tänään hypätään MM-kisoissa naisten normaalimäki. Julia Kykkänen on minusta hauska tyyppi. Ihan samaa sarjaa ulosanniltaan kuin miespuoliset mäkihyppääjät. Tsemppiä Julialle, meinaan katsoa. En kerta kaikkiaan yhtään tiedä kuinka lähellä maailman kärkeä Kykkäsen taso on – silti odotan mitalia.

Reilu peli ennen kaikkea, eiksje!

Tulihan se luettua?

Veljen vaimosta on ilmestynyt useita blogiarvioita. Pitkiä ja lyhyitä, pinnallisia ja syvällisiä. Jokaisessa on ollut jotain uutta ja arvokasta. Tuntuu sydämessä asti, kuinka moni on viitsinyt ottaa kantaa ja eritellä lukemaansa. Kiitos siitä!

Etenkin hykerryttää, että moni on tykästynyt kirjan henkilöihin. Kertonut jääneensä miettimään tapahtumia myöhemminkin. Se on hieno juttu: sitä minä just kaikkein eniten toivoin!

Veljen vaimosta on julkaistu myös yksi sanomalehtiarvio, viime viikolla Aamulehdessä. Olis vähän sanottavaa siitä. Oon kyllä kuullut, että joidenkin mielestä kirjailijan pitäisi niellä kritiikki purematta – mutta eikö se ole aikamoista kirjailijan paikalleenosoittamista? Mitä jos kriitikko onkin aivan väärässä?

Jos sinusta kirjailijan ei pidä kritisoida kritiikkiä, lopeta lukeminen tähän, hermostut nimittäin vaan tästä lopusta.

Tiina Ahokas kirjoitti Aamulehdessä Veljen vaimosta 323 sanaa. Tai oikeastaan vain 204 sanaa – tekstin ensimmäisen alaotsikon hän nimittäin kirjoitti minusta. Ahokas kertoi lehdistön aprikoineen, olenko minä ”höntti” ja ilmoitti mun ”repostelleen kirjailijuudella”. Nuo alustuksen asenteelliset sanavalinnat veivät jotenkin uskottavuutta kirjakritiikiltä, kun luulin, että se tehdään puhtaalta pöydältä. Tai ainakin yritetään tehdä!

Itse kirjasta Ahokas kirjoitti sekä hyvää että huonoa. Jotkin huomiot olivat hyviä, jotkin moitteet ihan paikallaan. Kokonaisuutena vaan jäi sellainen olo, että eihän tämä toimittaja ole edes lukenut kirjaa kokonaan. (Mikä ei ainakaan Arto Paasilinnan mukaan olisi yhtään tavatonta.)

M.O.T.:

Veljen vaimo ei ole huono kirja. Se on nopealukuinen ja kepeä tarina yhden suvun jäsenistä ja heidän kohtaloistaan.

Seuraa juonipaljastuksia (älkää lukeko, ellette tahdo tietää!). Kirjassahan sukelletaan akuutin aivoverenvuodon myötä aivotoimintojen lakkaamiseen ja joudutaan seuraamaan sivusta, kun yksi päähenkilöistä raiskaa toisen, vastusteluineen kaikkineen. Lisäksi haudataan, surraan, lyödään, ryypätään – tällaisia pikkujuttuja. Tavataan syvästi masentunut Misku ja hänen repaleinen tyttärensä Marja. Mulla on kauheita vaikeuksia pitää näitä tapahtumia kepeinä. Kepeä saa ajattelemaan sellaista kirjaa, jossa nauretaan, halitaan ja ehkä vähän itketään – vakavinta on ehkä iso riita, jonka jälkeen pelätään. Minusta Veljen vaimo ei ole sellainen kirja, vaikkei niissäkään mitään vikaa ole.

Sukupuoliroolit ovat viihderomaanin lajityypille ominaisesti sovinnaisia.

Seuraa taas juonipaljastuksia. Veljen vaimossa naiset ovat koulutetumpia ja päämäärätietoisempia kuin miehet. Yksi päähenkilö ryhtyy vapaaehtoisesti yksinhuoltajaksi ja lisäksi yksi päähenkilöistä on elänyt pitkään lesbosuhteessa. Ymmärränkö jotenkin väärin sen, mitä ”sovinnainen” tarkoittaa?

Perhe-elämästään, ulkonäkökomplekseistaan ja mielipiteistään auliisti kertova Heinonen on kuin suoraan Eijkensin päiväunista.

Tämä oli mun mielestä ihan superikävä asiavirhe. Joskus olen kirjoittanut blogiin hassun lauseen, jonka lapsi on sanonut mun työstäni tai maininnut että joku muksuista on ollut kipeänä, mutta en todellakaan kerro perhe-elämästäni blogissa paljon enkä ”auliisti”. Heille kuuluu yksityisyys, tämä on minun työtä eikä heidän.

Mutta vahinko on nyt jo tapahtunut, kritiikki on julkaistu lehdessä ja minä voin lähinnä nuolla haavojani. Tästä arviosta jäi jotain käteenkin – päällimmäisenä kuitenkin tunne siitä, että toimittaja ei nyt ole perehtynyt kirjaan tai kirjailijaan ihan niin paljon kuin olisi toivonut.

Blogiarviot ovat minusta sillä lailla reiluja, että niitä ei yleensä kirjoiteta ellei kirjaa ole luettu loppuun. Tai jos kirjoitetaan, niin sitten sanotaan ihan suoraan, että ei tullut luettua loppuun tai että harpottiin kirjaa – silloin lukijakin osaa panna kritiikin oikeaan perspektiiviin. Lehtikriitikko ei varmaan uskalla tunnustaa, jos ei ehtinyt tai jaksanut lukea kirjaa kokonaan tai ihan ajatuksella, kun dedari painoi päälle.

P.S. Ehkä Aamulehden jutun omituisin kohta oli muuten kuvateksti, jossa kerrottiin että Henna Helmi Heinonen on ”hakeutunut väkisin julkisuuden valokeilaan.” Hei aamulehteläiset, kertokaa sille Ahokkaalle, kuka on hakenut ja ketä leikkimään!