Kansanedustaja Sari Sarkomaa kirjoittaa tänään Iltalehden blogissaan lainauskorvauksista.
Entinen opetusministeri otsikoi Lainattu kirja ei tunnu kirjailijan kukkarossa. Hän näyttää kokevan kirjailijoiden saamat lainauskorvaukset teoksistaan aivan riittämättömiksi. Järjen ääni!
Sarkomaa kertaa naurettavan muutaman sentin lainauskorvauksen perusasioita (osa uutta ainakin minulle uutta, joten suosittelen lukemista siltä varalta, että on uutta muillekin). Lisäksi hän kertoo myös, mitä asialle ollaan tekemässä.
Hän kirjoittaa muun muassa:
Euroopan unionin tuomioistuin on ottanut kesäkuussa 2011 antamassaan tuomiossa kantaa vuokraus- ja lainausdirektiiviin sekä kohtuullisen korvauksen määräytymiseen. Tuomiossa korostetaan, että jos poistetaan tekijältä mahdollisuus kieltää teostensa lainaaminen, niin se edellyttää sen turvaamista, että tekijät saavat lainaamisesta korvauksen.
Ja:
Ensi vuoden valtion budjetissa lisätään 300 000 eurolla lainauskorvauksen määrärahaa, jota eduskunnan on budjettikäsittelyssä arvioitava.
Ja vielä:
Jätin asianomaisen ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen tekijöille kuuluvien oikeuksien turvaamisesta lainauskorvausjärjestelmässä (kk 302/2011 vp).
Sari Sarkomaa, Kokoomus! Kirjailija kiittää!
![[]](/uusileiska/grx/flowers.jpg)



