Tänään päätin tehdä sen, mitä olen lykännyt tulevaisuuteen: käyn läpi Veljen vaimon arviot ja opin niistä (ihan tosi!). Sain kimmokkeen tavatessani eilen kustannustoimittajani, joka kertoi pohdiskelleensa samaa.

Tämä tarkoittaa sitä, että luen vihdoin myös Hesarin arvion!

Aloitan media-arvioista ja blogiarviot käyn läpi jonain toisena päivänä. Niitä on enemmän ja ne olivat pidempiä, useimmiten myös perinpohjaisia ja siksikin parempia.

Here goes. Pahoittelen narinanomaista valitusta, jota saattaa ilmentyä joidenkin arvioiden puinnin yhteydessä. Se johtuu siitä, että mulla on tänään vähän huono päivä.

Aamulehti (17.2.2011): Kovasta kohusta syntyi keskinkertainen kirja
Arvioija: Tiina Ahokas

Jutun ensimmäinen puolisko antaa sanankäänteillään ymmärtää, että arvioijan mielestä minun tapani edustaa kirjaani on naurettava. Sen vuoksi on vaikea suhtautua arvioon puolueettomasti.

Opittua (tai ainakin melkein): Teoksen kirjallista ilmaisua pidetään epätasaisena. Painoin tämän mieleeni ja oonkin toista kässäriä luodessa pyytänyt kustannustoimittajaa tarkastelemaan kirjoitustyylin tasaisuutta, koska itse lienen sille sokea. Arvelen kuitenkin, että tämä epätasaisuus johtuu ellei nyt sentään kokonaan niin ainakin suurelta osin siitä, että kirjassa on monta henkilöä joiden päähän sukelletaan, ja kukin ilmaisee itseään eri tyylillä. Tämän vuoksi kirjassa on myös slangisanoja, koska joidenkin henkilöiden suuhun ne kuuluvat.

Tosi peetä: Kuvateksti, jossa ilmoitetaan että “Henna Helmi Heinonen hakeutui väkisin julkisuuden valokeilaan”. Ohessa on kuva Aamulehden heinäkuisesta jutusta, jota varten Aamulehden toimittaja soitti ja kysyi puhelinhaastattelua. Lupasin, seuraavana päivänä hän soitti uudelleen ja kysyi, tulisitko sittenkin kansikuvaan ja isompaan juttuun, maksamme matkat. Ei se ole väkisin tunkemista vaan vastaamista haastattelukutsuun (ja täsmälleen samoin on tietysti tapahtunut jokaisen haastattelun kohdalla: minut on pyydetty ja olen mennyt – en todellakaan ymmärrä “väkisin tunkemista”).

Tosi peetä 2: Otsikko, jossa annetaan virheellisesti ymmärtää, että kirja olisi syntynyt jotenkin kohun keskellä tai kohusta. Kirjahan oli valmis ennen kuin mitään kohua oli.

Savon sanomat/Keskisuomalainen (26.2.2011)
Arvioija: Eija Komu

Romaanin juonikuvaus on ihan asiallinen. Arvio-osuus on lyhyt enkä ole siitä oikeastaan yhtään samaa mieltä. Jopa lainaus, jota arvioija kehuu, oli omasta mielestäni tekotaiteellinen ja tyhmä… Ilmeisesti pidämme arvioijan kanssa varsin erilaisista kirjoista.

Opittua: Ei mitään. Arvioija oli niin eri linjoilla.

MeNaiset (3.3.2011): Lapsiksi jääneet aikuiset ovat aikamme ilmiö
Arvioija: Annamari Saure

Lyhyt ja asiallinen arvio. Neljä tähteä MeNaisten skaalalla on yhtä kuin keskiverto, ehkä vähän sen paremmalla puolen (en ole koskaan nähnyt annettavan alle 3 tähteä).

Opittua: Ei mitään, mutta itsevarmuutta tuli lisää!

Etelä-Pohjanmaa/Epari (9.3.2011): Seinäjokinen debyytti
Arvioija: Pia Nöjd

Hyvä juonikuvaus – siitä tulee hyvä mieli, kun varmistuu arvioijan todella lukeneen kirjan. Arvio-osuuskin on asiallinen ja kokonaisuus hyvä. Tosin kyseessä on paikallislehti, niin että ja jotta…

Opittua: Arvioidaan kirjan kärsivän käynnistysvaikeuksista. Tämä viitannee siihen, että kirjan alussa esitellään paljon henkilöitä, joiden suhteet toisiinsa eivät heti käy selväksi. Tykkään itse tämäntyylisistä aluista, mutta ehkä oma näkemys Veljen vaimon alussa hukkui, koska itse tunsin henkilöt niin hyvin. Luku 2 oli muuten alun perin myöhemmässä vaiheessa (ilman alkupuolta).

Ilkka (9.3.2011): Aikuistumisen aika on tyylillistä sekamelskaa
Arvioija: Hannele Puhtimäki (muistaakseni!)

Ilkan uudistettua nettisivunsa vanha arvio on kadonnut maksullisen digilehden uumeniin, joten en pääse lukemaan sitä enkä siksi viitsi laittaa linkkiäkään.

Opittua: Luultavasti samat jutut oli huolena kuin Aamulehdessä, eli henkilöiden ajatukset peittivät kirjailijan tyylin alleen.

MTV3 Helmi (9.3.2011): Yllättävä esikoisteos
Arvioija: Hannakaisa Taskinen

Arvioija on kokenut oikeastaan kaiken mitä toivoinkin: odotti kevyttä, mutta pystyi toteamaan saaneensa muuta. Kaikki arvioijat eivät tähän pystyneet. Ehkä he lukivat ensimmäiset sivut… Tämä arvioija myös tempautui mukaan tarinaan ja toisaalta lopussa jäi ilmeisesti pohtimaan tarinan jatkoa. Mitä muuta kirjalta voisi pyytää? Silti mulle oli jäänyt muistikuva, että tämä arvio olisi negatiivinen. Ei se nyt uudella lukemalla siltä tuntunut.

Opittua: Ei ehkä mitään, vaikkakin sattumalta toisessa kirjassa tulee olemaan paljon enemmän dialogia, mikä ilahduttanee tätä arvioijaa!

Kymen Sanomat (19.3.2011): Vahva alku kirjailijanuralle
Arvioija: Katariina Hakaniemi

Tämä oli lukemistani arvioista paras. Arvioija pystyi selkeästi ilmoittamaan ennakkoluulonsa ja sitten pyörtämään ne. Jäin todella hyvälle mielelle, sillä vaikka arvio ei ole mikään ylistys, se on rehellinen ja kuitenkin hyvä, suositus.

Opittua: Tässäkin kritisoitiin sitä, että alussa uusia henkilöitä tulee paljon. Luulenpa, etten silti pääse siitä mihinkään, koska tykkään siitä itse niin! Pidän jotenkin teennäisenä sitä, jos heti henkilöä esitellessä ilmoitetaan: “Mikko, hänen veljensä, oli kolmikymppiseksi riuskassa kunnossa…” Mieluummin vedän lukijan mukaan havainnoimaan ja päättelemään, kuka kukakin on.

Pohjalainen (11.4.2011): Parisuhteista ja kotiutumisesta
Arvioija: Mirjam Silvén

Kuvaus kirjasta on täsmällinen ja kuitenkin aivan erilainen kuin itse kirjoittaisin. Taas tuli hyvä mieli siitä, että lukija on selvästi paneutunut kirjaan.

Opittua: Arvioija kaipaa seuraavaan kirjaan “hiukkasen lisää syvyyttä”. Olen pohtinut todella paljon, mitä se mahtaa tarkoittaa. Miten tarinaan voi tuoda lisää syvyyttä? Elämän tarkoituksen pohtimista vai mitä ihmettä…? Vai onko olennaisempaa se, että syvyyden avaisi selkeämmin lukijalle? Mulle on jäänyt vaikutelma, että noin puolelta Veljen vaimon lukeneista on mennyt ohi syvyys. Osin varmasti viihdekirjaan liittyvien ennakkoluulojen vuoksi, mutta toisaalta osa lienee psykologin ammattini tulosta. Ylitulkitsen itse lukiessani jokaista sanaa enkä pidä mitään vahinkona. Ehkä kaikki lukijat eivät Veljen vaimossa ole näin tehneet ja siksi eivät ole tulleet johdatetuksi syvemmäs?

Helsingin sanomat (26.4.2011): Perusjako veljiin ja vaimoihin
Arvioija: Raisa Mattila

No niin! Tätä en tosiaan ole lukenut aiemmin, koska kuulin heti julkaisupäivänä, että arvio ei ole hyvä. En viitsinyt pilata sillä päivääni tuona päivänä – enkä sitten minään muunakaan päivänä. Siispä nyt ensilukemalla tulee varmaan mieleen kaikenlaista.

Jo ensimmäisessä kappaleessa joudun pysähtymään. Arvioija kirjoittaa, että kirjan kohderyhmää on vaikea keksiä, koska kokonaisuus jää ontoksi eikä puhuttele (häntä). Tuossa päättelyssä ei tunnu oikein olevan järkeä. Ehkä(?) arvioija viittaa siihen, että hän on itse kohderyhmää? Viksummin olisi sanoa, että kirjan kohderyhmä on selvästi tämä kolmikymppiset, mutta minuun kolmikymppisenä se ei ainakaan vetoa.

Mennään eteenpäin. Hieman myöhemmin arvioija toteaa, että yksi kirjan pääasioista – se, miksi Marja jää Kuusikon taloon – jää selittämättä. No, se kyllä tulee monasti esiin, että Marja päättää jäädä taloon ja Kristianin luo, mutta ehkä se ei tule riittävän selvästi, miksi Kristian asuu yhä talossa. Syyt ovat näennäisesti taloudelliset, mihin muistaakseni viitataan Kristianin mennessä sitten jossain vaiheessa töihin, mutta toisaalta tuossa kosketellaan myös äiti-poika -suhteen rikkomisen vaikeutta. Miten jättää vanheneva äiti yksin? Tämä jää lukijan itsensä pääteltäväksi, koska kukaan henkilöhahmoista ei sitä tiedosta.

Puolivälissä arviota todetaan, että kerronnan psykologinen kömpelyys jättää hahmot ohuiksi. Nyt rohkenen epäillä, että kyse on kuitenkin arvioijan psykologisesta ymmärtämättömyydestä laiskuudesta. Perusteena hän esittää:

Yhteisen, kouraisevan surun hetkellä aikuiset ihmiset esimerkiksi alkavat kukin tahoillaan yhtäkkiä juopotella.

Sellaista ne suomalaiset tekevät kouraisevan surun hetkellä, hukuttavat surunsa viinaan. Aika paljonhan meillä Suomessa on alkoholismista kirjoitettu niin faktaa kuin fiktiota. Ehkä tässä palataan samaan ongelmaan kuin edellisessä: arvioija haluaisi, että minä selitän sen hänelle. Mutta kun sellaista en halua tehdä vaan toivoisin hänen itse päättelevän, että pojat saati tytöt eivät osaa käsitellä suruaan ja siksi juopottelevat.

Arvion loppu alkaa suututtaa.

Varsinaisen raiskauksen hetkellä Marja tosin tyytyi vaikenemaan. Näin teos tarjoaa vastauksen myös siihen ikiaikaiseen kysymykseen, tulisiko miehen kyetä lukemaan myös kumppaninsa ajatuksia.

Mikä se vastaus sitten on, kun en sitä ymmärrä antaneeni? Koska kuvaan/kirja kuvaa naiseen kohdistuvaa väkivaltaa ja naisen (ei niin täydellistä) vaikenemista väkivallan hetkellä, tarkoittaako se sitä että hyväksyn/kirja hyväksyy tämän väkivallan…? Minusta tämäkin kohta on varsin huonosti perusteltu. Tuntuu arvioijan yritykseltä olla kolumnimaisen hauska ja piikikäs, mutta minulle ei vaan aukene.

Opittua: Ei ainakaan näin tuoreeltaan mitään. Tulee sellainen olo, että arvioija ei osannut tulkita kirjaa. Ikään kuin arvioijalla ei olisi ollut sopivaa asteikkoa, jolla arvioida lukemaansa: hän olisi halunnut sen toimivan kuin viihdekirja, vaikka toisaalta kritisoi viihdekirjamaisia piirteitä. Ja jos se ei ollut viihdekirja, mitä se sitten oikein oli? Koska puhumme niin toistemme ohi, on vaikea oppiakaan mitään.

Tosi peetä: “Juonivetoisessa tarinassa kaikenlaiset motivaatiot jäävät melko lailla läpäisemättömiksi.” En ymmärrä tätä lausetta yhtään, ihme kikkailua. EHKÄ se kuitenkin viittaa juuri siihen, että arvioija itsekin tunnustaa, ettei osannut tulkita lukemaansa ja olisi halunnut, että henkilöiden tekemisiä olisi selitetty enemmän.

Kalliolainen (2.5.2011)
Arvioija: Anita Andersson

Asiallinen arvio, jossa on hyvää ja huonoa, mutta aika vähän perusteluja huomioille. Mainitaan kummalliset sivuhyppäykset ja uudelleen lukemisen tarve, muttei tarkenneta, missä kohdassa tällaista on ollut. Kuitenkin hyvä mieli on jäänyt lukijalle päällimmäisenä, koska aikoo lukea seuraavankin kirjan.

Erikseen kommentoitakoon vielä tätä:

Jotenkin kirjassa on kaikkea vähän liikaa ja toisaalta joitain asioita käsitellään liian vähän. Vai johtuuko tämä ajatus siitä, että mitä enemmän lukee, sitä kriittisemmäksi tulee?

Tavallaan! Se johtuu siitä, että kaikki kirjat ovat erilaisia, kirjoittajiensa näköisiä, ja harva ihminen ajattelee maailmasta juuri samalla tavalla kuin joku toinen.

Opittua: Taas kritisoidaan sekavaa alkua. Yritän siis vastaisuudessa panostaa sekavuuden eliminoimiseen – kuitenkaan selittämättä!

SUMMA SUMMARUM:

Alkuun pitää kiinnittää enemmän huomiota, jotta säilyy jännite mutta juoni ei käy sekavaksi. Myös ilmaisutyylin epätasaisuutta aion tarkkailla, siis lähinnä kustannustoimittajan kautta, kuten mainitsin. Toisessa romaanissa on vain yksi kertoja, joten se ei ole epätasainen ainakaan kertojaäänien kautta.

Epäilen, että osa arvioiden väärinymmärryksistä ja tulkintaeroista johtuu siitä, että minun tyylini ei ole arvioijille tuttu. Ehkä he eivät aina pystyneet nauttimaan kirjasta, koska yrittivät löytää minun tyylini – ehkä esikoiskirjojen arvioissa tyypillisesti etsitään juuri kertojan ääntä? Minä taas olisin toivonut heiltä enemmän päättelyä ja tulkintaa. Se kun on se minun tyylini, jota he etsivät.

Toivon, että arvioijat seuraavalla kerralla ymmärtävät tyyliäni paremmin. Tulkitsevat kaikkia sanoja ja etsivät itse niitä syvempiä kerroksia ja motivaatioita, koska kyllä ne siellä tekstissä ovat. Enempää en niitä vastaisuudessakaan aio selitellä. Tekijän varmuudella sanottuna, kaksi edellistä lausetta oikein painotettuna.