Se on tosi rakkautta, kun eläkeläismies lukee ääneen sokealle vaimolleen tämän siskontyttären kirjoittaman 335-sivuisen kirjan kolmikymppisistä haahuilijoista.
<3 <3 <3
Arkisto
Kategoriat
Hae blogista
Vierailijoita
00100 A Delightful Residence Alennuksia.com Anna Amnellin kotisivut annan aarteet Anonyymi: Alta pois Aurinkoinen johdatus life... Aurinkotsadetta Barcelonan koti Blogisisko Copenhagen Calling Ei saa mennä ulos saunaiholla Elämäni? Gims´Q:n Kuiskaus Harjukaupungin salakäytävät - Pasi Ilmari Jääskeläinen Havaintovihko - Tuomo Björkstenin blogi Ilkan kalajutut Iltasatuja Inspiraation maa Jukka M. Heikkilä - historiallisia romaaneja Järjellä ja tunteella Kahden talon tarinoita Kairosta kuuluu Katinka Kertomus jatkuu Kertomus jatkuu Kevätkukkasen päiväkirja Kiehtova kirja Kimmo Framelius Kirjahyllyjen välissä Kirjailijan häiriöklinikka Kirjailijan kävelyretkiä Kirjainten virrassa Kirjanmerkkejä... Kirjavinkkariblogi Kirjoittaminen on meditaatiota Kirjoitusripulia Kirjoitusvirneitä Kotiäidin elämää Kuin viimeistä päivää Kuinka kirjoittaa eeppinen kirjasarja? Kuinka kirjoittaa eeppinen vampyyrisarja? Kulttuuriblogi Kuntoutujan tie Kuulumisia Kiihtelyksest Kynä, kirja ja kuningatar La Dolce Vita - Elämä on suloista leevilehto.net Luettua Lukemisia Lumiomena Maija Haavisto Maijan ilmestykset Malmin Polgara tarinoi Mami harrastaa Margaret Pennyn muistikirja Marken maailma Melancholy Replay Memoria volatilis Minttis.com mondo Mottona: Aina jotain Muurahaisten valssi Muutetaanko maalle? my movie blog Neonvalot nokturno/Jouni Kemppi Olet mitä luet. On kuin olisin aina ollut. Onnelliset Pampula PEKK/Jussi Keinonen Pelle Gudsson Puhinaa Päkän juttu Risingshadow.net Rooibos kirjoittaa Sallan lukupäiväkirja Seija Vilénin kirjailijablogi Sielunmaisemana Suomi-Saksa Sinut minä tahdon Sirkan Blogi Sonetteja Lauralta Such is life Susan kirjasto SusuPetal Taivaanrannalla Loistaa Himmeä Valo Tiedettä ja uupumusta TienaaRahaa.eu Tilkkutäkki Tillman Tupun tupa Vade Satana! Vaikken edes saisi kirjoittaa van der Steenin maailma Viritys on vaihtunut visuaalisesti vaativa ZebeZuzi it's my life Äärelä Äärelä II
Uusia tuttavuuksia
Aihearkisto: Huippuhetkiä
Voimala in 4, 3, 2…
Jos et muistanut (joo, joo: jaksanut) katsoa mun telkkadebyyttiä Voimalassa, niin nou hätä, tässä on lyhyt kertaus!
Et silleesti! Kuvista kiitos ihanalle Pirkko-tädilleni. Ja ohjelmakin löytyy kuukauden ajan muuten Ylen Areenasta.
Koottuja reaktioita ohjelmaan lähipiiristä:
“Noo, ehkä myöhemmin.” (5-vuotias esikoinen, kun kysyin, haluaisiko hän katsoa)
“Äite soitti just että ‘misootonksieltelkkuuhelmionvoimalassa!!!’” (hyvä ystäväni)
“Tos ohjelmas ei oo mitään muuta mielenkiintosta ku sä!”
“Oli kyllä munkin mielestä liikaa Ainolaa…” (eräs Aino)
“Oot kyllä hyvä suustas.”
“hyvin annoit takas, aika niuhoja vetäjät!”
“Kuuntelin kyllä mutten oikein uskaltanu katsoa… pitää sitte myöhemmin…” (Puoliso)
Eniten hilpeyttä lähipiirissä näytti herättäneen (sinällään varsin charmantin ja miellyttävän) Olli Ainolan kommentti siitä, että hän kuulee tänä päivänä Henna Helmi Heinosesta ensimmäistä kertaa. Musta se oli kauhean luonnollista – kukapa, hitto soikoon, minusta olis kuullut – mutta lähipiiri kaikkine laajennuksineen oli ihanasti tukenani silloinkin ja kävi tällaisen keskustelun:
“Huvitti se kohta, kun se äijä puheli, että kuulee Hennasta ensi kertaa ja meikä ei todellakaan tiennyt kuka se äijä oli. Sitten lukaisin, että joku korruptoitunut tapaus se olikin.”
“Mä katsoin ohjelman myös, mutta täytyy sanoa että en vieläkään tiedä kuka se mies oli.”
“Mun mies kommentoi ihan samaa! Siis kun se tyyppi sanoi että kuuli Hennasta ekan kerran, niin hän tokaisi että niin mäkin kuulen sinusta ensimmäisen kerran.”
Tämä siis vinkiksi Olli Ainolalle… Vähän lisää brändäystä, vai miten se nyt menikään? 
Kiitos kaikille läheisille <3 Itse en kavahtanut Ainolaa enkä juontajia. Ei hävettänyt mikään puhumani tai tekemäni, vaikka ihan selvästi olinkin vähän irrallinen muuhun keskusteluun nähden, joka pyöri paljolti poliittisten kohujen ympärillä. Sanoin sitten niihin asioihin, joista jotain tiesin ja muuten annoin viisaampien puhua.
Yksi hauska anekdootti tyrkkyilystä oli leikattu pois, höh!
P.S. Ai niin. Illan ylivoimaisesti ihanin viesti tuli ystävältäni, joka kertoi poikansa yrittäneen kovin urheasti pysyä hereillä nähdäkseen mut telkassa. Oli kuitenkin nukahtanut istualleen ennen kuin mun puheenvuoro tuli…
My mom says I’m a catch
Sain napattua todisteita! Veljen vaimo on (tänään) Bookyn 11:nneksi myydyin kirja.
Hihii! Ja sitä paitsi – sehän on myös tämän hetken myydyin romaani Bookyssa. Se on jo aika hitsin hyvä homma, nimittäin noita listoja selatessa on tullut huomattua, että romaaneja on (verkkokauppojen?) myydyimpien tuotteiden joukossa melkoisen vähän. Suomalaisenkin myydyimmän sadan joukkoon mahtuvat hätineen Nenäpäivä, Puhdistus ja Totta.
Muuten! On pohdittu tällaista mysteeriä! Ystäväni tilasi Veljen vaimon Bookplussalta yhdessä toisen kirjan kanssa. Toinen kirja tuli ja sen mukana tieto, että Veljen vaimo tulee jälkitoimituksena. Ystävä meinasi, että sen täytyy tarkoittaa kirjan olevan Bookplussalta loppu. Mutta – mutta – ei kai nyt sentään?!
Ostakaa nyt omanne kun niitä vielä saa. He he he he he he.
P.S. Tunnistitko biisin, kässäsitkö otsikon?
9.2.2011 14:47 |
Huippuhetkiä, Veljen vaimo
Kommentit poissa käytöstä
Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa
Pari kuvaa julkkareista! Kuvat otti ja lähetti Pirkko-tätini, 75v mutta reippaampi ja atk-taitoisempi kuin moni nelikymppinen. Kiitos <3
Minä ja Roman Schatz!
Ihania esikoiskirjailijakollegoitani. Kun tulivat paikalle, tuntui kuin olisi siskoja tavannut. Kuvassa Netta Walldén, Mia Vänskä ja Hanna van der Steen. Poissaolollaan loisti napakka Anne Tammelin!
Roman haastatteli mua sekä virallisessa että epävirallisessa osuudessa (josta siis nämä kuvat ovat peräisin). Asenteeni haastatteluun käy hyvin ilmi ilmeestäni…
Puhe ihanalta Päiviltä.
Jotain ihme jatsia joltain ihme tyypiltä.
Sain harjoitella signeerausta. Huomatkaa tyhjien kuoharilasien määrä.
Tuli, kattokaas, oikein signeerausjonoa! Eikä tämä ole lavastettu tilanne! Kirjoja myytiin enemmän kuin oli kävijöitä – ja osalla oli jo valmiina oma.
Innostuneita faneja. (Oikeasti mä kyllä tunnen nämä molemmat syylliset, mutta luulin, että ne tulevat vaan juomaan kuoharia – ostivat kuitenkin kirjat!)
Tacksåmycket :) :)
Julkkareista selvittiin kunnialla (tosin en vieläkään tiedä, mistä sana “julkkarit” on lyhenne – julkaisutilaisuus, tai ehkä julkaisujuhlat, kun monikossa puhutaan?). Tai no…
Ensin oli mediatilaisuus. Sen piti alkaa kello 13, mutta tietysti jo 12:40 soi ovikello vaikka meikkaaminen oli puolitiessä ja päällä huppari. Piti siis hipsiä äkkiä takahuoneeseen vaihtamaan vähän nätimpää.
Mediajutut menivät hyvin. Ei edes ehtinyt paljon jännittää. Roman Schatz haastatteli mua toimittajayleisön edessä (osaan muuten nyt jo kutsua häntä ihan suvereenisti Romaniksi ilman sukunimeä). Sen jälkeen oli muutama 1on1-haastattelu ja pari kuvaustakin. Erilaiset kuvaustilaisuudet ovat melkein kaikkein parasta – en siksi, että erityisesti tykkäisin itsestäni kuvissa (hah!) mutta on tosi mahtavaa seurata kuvaajien työskentelyä, kun he näkevät maailman niiiiin eri tavalla kuin minä. Toimittajien työtavat ymmärrän paljon paremmin, kun itsekin kirjoitan. Valokuvaajien osaamista taas ei voi ymmärtää, on pakko pelkästään ihailla!
Toiseen osuuteen tuli paikalle paljon tuttua porukkaa. Vähintään blogin tai Twitterin kautta tuttuja. Siellä oli ihanan rento ja lämmin tunnelma. Sain kiitellä kaikkia siitä, että ovat omalla tavallaan auttaneet jaksamaan tätä proggista. Kaikki kauniit sanat ja tsempit ovat tulleet juuri oikeilla hetkillä.
Erityisen mielenkiintoista oli tavata eilen Jussi Keinonen, Pienen Esikoiskirjakerhon vetäjä, joka on taajaan täällä blogissakin esiintynyt. Oli se kummallistakin, kun olin juuri aamulla nähnyt hänet telkkarissa… oli muuten ihan eri näköinen kuin olin luullut. Tosin jouduin tasapainottelemaan salaattilautasen kanssa koko ajan hänen kanssa jutellessa.
Se summaakin hyvin eilisen: ihania, mielenkiintoisia ihmisiä – ja ihan liian vähän aikaa!
Päivä hujahti niin älyttömän nopeasti, etten ehtinyt edes hakea Kymen Sanomia, joissa oli juttu minusta. Enkä kuunnella Yle Pohjanmaata, joka lähetti musta tehdyn haastattelun. Onneksi saan lehden postissa ja haastattelunkin toivottavasti joku nauhoitti…
Kiitos kaikille läsnäolleille! Ja teille, jotka olisitte halunneet olla paikalla muttette voineet. Nyt mä sitten olen kir-jai-li-ja! Olen, koska Roman Schatz sanoi niin!
Huh hah hei!
Sokeri pohjalla
Kyllä on ollut kuhinaa Veljen vaimon osalta. En tosiaankaan voi valittaa vähäisestä huomiosta! Kirjan arvostelukappaleita on pyydetty (ja lähetetty) useita, ja haastattelupyyntöjäkin on tullut muutama.
Arvosteluja ei vielä ole tietääkseni ilmestynyt. Bloggaajille lähetettiin arvostelukappaleet tänään, joten jokohan ensi viikolla alkaisi tulla? Tänään avattiin Veljen vaimolle uudet, vähän kattavammat nettisivut, joilla voi myös jättää kirjasta kommentteja ja arvosteluja. Niitä tullaan sitten julkaisemaan sivuilla.
Voi niitä esittää täälläkin. Luen kaiken. Ihan kaiken!
Kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, mielessä on pyörinyt yhä enemmän Juuret eli toinen romaanini, josta on kirjoitettu noin kolme neljännestä. Sitähän mä tähän tulin jakamaankin teille, nimittäin riemunkiljahduksia! Mullahan on ollut Juurien kanssa jonkin verran tuskainen olo: oon tiennyt, ettei se toimi ihan oikein. Välillä uskoin sen olevan aivan huono, mutta ei se ole sitäkään.
Tänään sitten kässäsin, missä se menee pieleen. Eikä sitä ole vaikea korjata. Pitää vaan leikata pois yksi henkilö (sori vaan ja heippa sulle Mikko), mikä toimenpide sitten tarkentaa koko loppukirjan tähtäintä.
Kaikesta huolimatta tämä oli päivän paras juttu!
Jo sitä saa
Ai niin hei! Unohdin sanoa! Sitä saa jo Akateemisesta Kirjakaupasta!
Sielä se on. Mun peipi maailman tuulilla. Komealla paikalla – on naapurissa Oksasta, Nummea, Melleriä, Hirvosta… jos osaisin pokata, pokkaisin just nyt.
Akateemiseen Veljen vaimo on mennyt jo nyt joidenkin heidän omien jakelusysteemiensä takia. Muualle se tulee saataville kuulemma “parin päivän aikana” – ehkä alkuviikosta siis?
Ostakaa pois! Hui, ostikohan sen joku jo tänään? Ainakin kaksi kappaletta ostettiin jo tänään, kun isä kävi hakemassa.
P.S. Herranen aika sentään, kässäsin just että jokuhan saattaa lukea sitä vaikka jo nyt.
P.P.S. Siis joku muukin kuin äiti ja isä!
P.P.P.S. Tulkaa kertomaan, jos luette!
Kai mä oon sitten kirjailija!
Palasin Helsingistä. Siellä totesin, että totta se on: ne on painaneet sen kirjaksi.
Sain kuoharia. Kuten kuvasta näkyy. Ja rikoin laihariakin vähän, kun söin juustokakkua. Mutta vain yhden pienen palan! Muuten pysyin ruodussa!
Juustokakun jälkeen signeerasin ison pinon Veljen vaimoja (se on kirjallisuuskieltä ja tarkoittaa: kirjoitin mahdollisimman tyylikkään nimmarini kirjan alkusivulle, jota mahdollisesti kutsutaan nimiösivuksi).
Muuten. Jos joku signeeratun kappaleen tilannut saa kirjansa ilman signeerausta, niin se on sitten se minun oma Veljen vaimoni. Sekoitin sen pinoihin. Se oli siis ensimmäinen, jota kosketin ja selasin, ja halusin viedä kotiin juuri sen. Saatoin myös signeerata sen. Tai sitten en.
Ja hei. Sitten mun piti mennä lounaalle Roman Schatzin ja Pertti Jarlan seurueessa! Piti istua niiden keskellä ja yrittää näyttää siltä kuin olisin ihan oikea kirjailija! Onneksi ne oli mukana leikissä ja kuuntelivat, kun mä puhuin. Tai ainakin näytti siltä.
P.S. Lounas kesti noin kaksi tuntia. Jokohan mä voin pyytää niitä mun Facebook-kavereiksi?
P.P.S. Roman Schatzia ja Pertti Jarlaa siis. Tai siis Romania ja Perttiä. Luultavasti tässä vaiheessa täytyy lakata kutsumasta niitä koko nimellä.
Etusivu uusiks’!
Adlibris.com ja Booky.fi myyvät mun kirjaa etusivullaan. Hih hih!
Oon ihan Kinsellan vieressä. Tästä on hyvä aloittaa työpäivä, eiksje!
P.S. Tästä mainoksesta ei maksettu mitään! Tämä oli puhdasta innostusta.
Minä, mekko ja puolikas painos
Veljen vaimon ekasta painoksesta on myyty yli puolet. Siis kaupat ovat ostaneet hyllyihinsä, kaupasta kirjaa ei (tietenkään) ole vielä myyty kenellekään.
Kustantaja myhäili tyytyväisenä tämän kertoessaan. Ja kyllä se pani minutkin vähän änkkäämään. Että ihanks tosi ja ihan oikeesti? Eikö esikoista pitänyt myydä sata kappaletta tai jotain?
Kyllä kyllä. Voi vitsi. Toivottavasti kirjaa sitten myös haetaan kaupoista!
Tapasin siis eilen kustantamon porukkaa. Suunniteltiin Veljen vaimon markkinointia ja julkistamista. Tulossa pienet pileet. Kysyin, millaista vaatetta pitää panna päälle. Ei kuulemma Linnan juhlien tasoa, muttei farkkuja ja villapaitaakaan. Oon pyöritellyt mielessä kivaa mekkoani, johon voisin vielä ommella tyllihameen alle. Hmm.
Alkoi hieman jo jännittää nuo julkkarijuhlat. Hih hih huh heh. Kutsun sinne sitten ainakin äidin ja mummin ja parhaat kaverit, että siellä on edes jotain ihmisiä. Jos saan. En tiedä yhtään mitä siellä tapahtuu, mutta unelmissani pippaloissa on esiintynyt Antti Kleemola – en kehdannut kylläkään kertoa näistä unelmistani kustantamolle. Ehkä siellä oikeesti kustantaja pitää mulle jonkun kivan puheen. Ja sitten juodaan kuoharia!
Eiköhä se jo riitä!
P.S. Ehkä ne lukee sen täältä ja tilaa Antti Kleemolan.
P.P.S. Ihan, for no reason, Kleemolan kotisivu on täällä.
Viikko esikoiskirjailijan elämästä
Thank Gawd it’s… Saturday. Pitäisi sanoa että Friday, mutta kun ei ole vaan vielä lauantainakin oli säpinää vaikka muille jakaa.
Tein tänään pistokokeen Tampereelle erään ravintolan kabinettiin, jossa tapasin neljä esikoiskirjailijakollegaani. Syrjimättömässä aakkosjärjestyksessä tissi- ja lehmäkaarti (anteeksi, tämä oli sisäpiirin vitsi, mutta lupaan että se oli ainoa tässä kirjoituksessa) oli tämä: Anne Tammelin, Netta Walldén, Hanna van der Steen ja Mia Vänskä.
Eipä tuo aakkosjärjestys ollutkaan ihan syrjimätön, koska en tiedä pitäisikö van der Steen aakkostaa v- vai s-kirjaimeen. Olkoon ylläoleva mahdollinen freudilainen lipsaus.
Anyways.
Olen aiemminkin maininnut kohdanneeni esikoiskirjailijoiden keskuudessa pelkkää ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa. Ihania naisia, joista on ollut esikoiskirjailijan tiellä pelkkää iloa ja lohtua! Jee!
Niin, ja eilen perjantaina tapahtui vielä kummempia, kun Juha Vuorinen ilmestyi Iltalehden blogiini ja rupesi tarjoilemaan mulle epäilyttäviä etuuksia! Se oli kyllä kummempaa kuin mikään koskaan ennen.
Jo aiemmin tällä viikolla ehdin olla puhuvana päänä Aamulehdessä ja osoitella porkkanalla Ilta-Sanomissa (sain Facebook-kaveripyynnön englanninkieliseltä mieshenkilöltä, jonka mielestä se oli aika rudea). Lisäksi esiinnyin numeroina Kirsti Ellilän kommentissa Turun Sanomissa.
Sitä paitsi kaikki tämä on noussut uusiin sfääreihin kiitos laiharini ensimmäisen viikon, joka jo yksin riittää sekoittamaan naisen pään!
Sissus! TGIS! Thank Gawd it’s Sunday. Tää on kai siis ihan tyypillistä esikoiskirjailijan elämää, eiks?
P.S. Veljen vaimo on painossa. Ja tulee ajoissa kauppoihin. Tänään ihan varmistettiin.
P.P.S. Ehdin siis tällä viikolla todeta myös kakkoskässärini olevan kelvollinen. Oon kahden vaiheilla, oliko se viikon kohokohtia, hmm…
Musta on tullut puhuva pää
Mun pää oli Aamulehdessä hyvännäköisen kropan päällä! Sain sen Twitterissä, kiitos kestinen ja MikaPirhonen.
Se näytti alunperin tältä:
Mutta asian voi nähdä myös tällä tavalla:
Kyse on Aamulehden päivän valikoiduista sitaateista, jotka asetetaan (ilmeisesti mielivaltaiseen) järjestykseen. Mä pomppasin päivän pisimmälle.
Telemark on kyllä komee!
Tuntuu erittäin omituiselta nähdä päänsä irtiliimattuna piirroshahmon ylle 
P.S. Lihaa luiden ympärille eli toi koko siteerattu blogikirjoitus löytyy täältä!
Son siinä!
Nyt se saa lähteä painoon. Monien kommellusten jälkeen lähetin vielä äsken viimeiset korjaukset kustannustoimittajalle. Muovituoleista. Heh. Se lähtee taittoon ihan kohta.
Seuraavaksi mä lähden suihkuun ja sitten vuorokauden kaupunkilomalle naapurikaupunkiin.
Ehkä otan kuitenkin kannettavan mukaan. Jos vaikka taittoversio tulis jo tänään nähtäväksi. Se on varmaan hianoo.
Ja mun vauvallehan tuli nimeksi…
Helge kirjoitti toisaalla: “Olen pidemmän aikaa kummastellut kirjasi erikoista nimeä . . .”
Helge puhuu siis esikoisromaanini nimestä, Veljen vaimo. Kun en oo pitkiin aikoihin saanut selittää nimeä, niin tartun heti tilaisuuteen!
Nimi tuli mulle mieleen eräänä yönä viime syksynä tai talvena, kun kantelin meidän itkeskelevää allergikkovauvaa makkarissa. Sitä yritti vaan keskittyä johonkin muuhun kuin väsymykseen ja huutoon, joten paneuduin pohtimaan nimeä valmisteilla olevalle kässärille. Sitten se tuli jotenkin välähdyksenomaisesti, muistan vielä katselleeni makkarin ikkunasta ulos just silloin. Tiesin heti, että tää on se nimi. Siinä on riittävän monta kerrosta, riittävän monta tapaa tulkita.
Veljen vaimo viittaa asemaan, jossa useimmat naiset ainakin jossain elämänsä vaiheessa ovat. Minäkin olen kolmekymppisen naisen sekä nelikymppisen miehen veljen vaimo.
Veljen vaimo ei ole yhtä kuin sisko, vai onko sittenkin, ainakin pitäisi käyttäytyä kuin olisi. Viileitä välejä ei saa olla, siinä on jotain outoa. Veljen vaimon kanssa pitäisi olla läheinen, ainakin yrittää – mutta kun itse ei voi veljensä vaimoa valita eikä hänen kanssaan välttämättä ole mitään yhteistä. Ei ole edes yhteistä historiaa vaan molemmilla on painolastinsa, eikä aikuisilla ole etunaan lasten luonnollista uteliaisuutta toiseen tutustuessa. Niin että yhteiselo ei aina ole aivan yksinkertaista.
Kuulostaa ihan… romaanin aineksilta!
Onhan veljen vaimon asema monasti ollutkin esillä, etenkin sivujuonteena kaikenmoisissa perhedraamoissa. Pääosaan se nousee harvemmin – itse asiassa jossain vaiheessa nimen valittuani huomasin, että kirjastojen hausta lähimpänä löytyy Eeva Joenpellon Veljen varjo. Se oli hauska ja jollain lailla maagiselta tuntuva yhteensattuma, koska Joenpelto on äitini ehdoton suosikkikirjailija ja – no, paljastetaan nyt yks pikkujuttu – hänet mainitaan myös Veljen vaimossa.
No, nyt siis on veljen vaimot on ihan framilla. Tänään se lähtee taittoon.
Vielä yks aivan mielettömän ihana juttu, joka hymyilyttää aina vaan. Pyysin nimittäin paljon lukevaa ystävääni Hennaa lukemaan kässärin nyt tässä vaiheessa, ja eilen hän oli lähettänyt palautetta. Pitkänpuoleinen palaute alkoi näillä riveillä:
“No niin. Kauhean jouluvalmisteluhässäkän ja hektisen sukujoulun jälkeen tartuin joulupäivän iltana viimein paperinippuun. Ehkä vähän ahdistuneenakin siitä ajatuksesta, että pitäisi ehtiä viikon sisällä lukea koko nippu läpi.
Ja lopputulos: Illan mittaa korjailin vaan itseäni parempaan asentoon sohvalla ja luin kunnes jokainen sivu oli kahlattu läpi… Enkä lopettanut kuin siksi hetkeksi että kävin toivottamassa lapsille hyvät yöt. Uppouduin aivan täysillä ja nautin joka hetkestä. Eli kyllä, suosittelen suurella sydämellä!!!”
Jos just tämän tunnelman pystyy lukijalleen antamaan, niin en mä muuta enää kehtaa pyytääkään!
P.S. Tietty kyse on hyvästä ystävästä. Pakkohan niiden on tsempata! Silti se tuli just oikeaan paikkaan, vaikka eipä tuollaisella palautteelle voi väärää paikkaa ollakaan! 
Kliseistä pahin
Kauheista kliseistä on puhuttu viime viikkoina täällä blogissa aika paljon. Viimeksi Kaarasen Heikki kirjoitti:
“Toisinaan kliseiden välttely johtaa surkuhupaisuuteen, kun väkisin keksityt, uudet kielikuvat pomppivat tekstistä silmille ihan kuin kertoen: ‘katsokaa nyt! Minä keksin ihan ihkaoman kielikuvan ja tämä on kuulkaas hyvä!’”
Olen oikeen tosi vahvasti samaa mieltä: mieluummin hyvä klisee kuin omaperäinen mutta ontuva kielikuva!
Ja tässä pesee oikein ultimaalinen klisee:
Hyvää joulua kaikille tämän blogin lukijoille!
Uunin kellossa on kaksi minsaa aikaa, sitten on porkkanalaatikot valmiita ja kinkku pääsee paistumahan. Aamupalaksi söin graavisiikaleipää, iltapalaksi graavilohileipää, pesin saunan oven ja siivosin kodinhoitohuoneen, ja sitä paitsi eteisessä odottaa röykkiö lahjoja autoon pakatuksi tulemistaan – tahtoo siis sanoa, että on joululoman aika. Palataan taas pari kiloa pulskempana!
Aki on aika jees!
Huutelin toissapäivänä jalkapalloilija Aki Riihilahtea avuksi, kun pitäisi tarkistaa tuota esikoisromaaniani varten pari pientä juttua nuorisofutismaajoukkueista (vai futisnuorisomaajoukkueista?)
Ja niinpä Riihilahti riensi apuun eli sain häneltä illalla mailia ja esitin visaiset kysymykseni. Jipii! Tapu tapu! Moisk!
P.S. Vähän siistiä, saan kiittää Aki Riihilahtea kirjan kiitossivulla!
Paha päivä, mut hyvä viikko
Tällä viikolla on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, että tänään ei saa aikaiseksi mitään. Kässäristä sain korjattua noin neljä kohtaa, jotka olin merkinnyt tarkistettavaksi. Muuten vaan napsuttelen Facebookia ja twiittaan jotain tyhmää ja selaan lehtien nettisivuja. Onneksi työaika loppuu ihan just, niin voin lopettaa tämän tyhjänpäiväisen löpinänkin.
Paitsi että yks juttu.
Vaikka tällä viikolla olin Imagessa ja Veljen vaimo sai nettisivut, niin parhaat jutut olivat kyllä tuolla nettisivuilla julkaistusta kirjan ensimmäisestä luvusta saamani muutamat palautteet. Kiitos niistä Sanoinkin jo tuolla toisaalla, että ainakaan huonommaksi se ei jatkossa mene, sen lupaan.
Mies muuten kertoi jo alkuviikosta, että hänen työkaverinsa oli jo tilannut Veljen vaimon ennakkotilauksena kirjakaupasta. Siitä tulee vieläkin tosi hyvä mieli. Joku, jota en tunne, haluaa lukea mitä olen kirjoittanut. Hih hih ja hei hei!
Se on hieno :)
Siellä on nyt ensimmäinen luku kaikkien tuomittavana. Toivottavasti pidätte heistä kaikista Hassusti jännittää enemmän heidän puolestaan kuin omasta puolesta, että mitä mieltä olette heidän valinnoistaan. Vaikkei ekassa luvussa esiinnykään kuin kaksi tyyppiä, tai no, tavallaan ehkä kolme…
Tiedän suunnilleen mitä tekstistä sanotaan: kaverit kehuvat ja jotkut anonyymit haukkuvat. Toivottavasti tärkeä harmaa alue eli ihan oikeet potentiaaliset lukijat tykkävät!
Oon Imagessa
Toimittaja mailaskin mulle ja sanoi, että saan mä kertoa kun niin kovasti odotan. Niin että musta on torstaina ilmestyvässä Imagessa kolmen aukeaman mittainen artikkeli!
Sain lehden tänään siis käsiini ja se näyttää tältä:
Toi toisen aukeaman kuva on aivan mielettömän kiva. Oon aina miettinyt, saiskohan musta otettua sellaista luonnollista hymyilykuvaa, joita Huippumalli haussa -sarjassa otetaan tuon tuostakin, ja tää on aika lähellä! Kiitos siis kuvaaja Ida Pimenoffille elämänikuisen haaveen toteuttamisesta…
Juttu on ihan sikamaisen pitkä. Sain sen luettavaksi jo pari viikkoa sitten ja ensimmäinen ajatus oli, että ketä kiinnostaa lukea musta seitsemän sivua (se oli seitsemän a4-sivun mittainen). Sit tekstin luettuani ajattelin että voi jee, ja mä kun luulin, että se toimittaja tykkäsi musta! Hän (Pekka Hiltunen) kyllä varoitti jo haastattelussa, että ei kirjoita sitten mitään kivaa juttua. Eikä kirjoittanutkaan, mutta mun näköisen kuitenkin. Se on hienoa!
Mut että ja joo! Nyt ollaan sitten kiiltävissä kansissa.
P.S. Mä luulen, että se salaa tykkäsi kuitenkin. Ei se muuten olis valinnut siihen noin kivaa kuvaa.
Se yks tuli! Ja toinenkin!
Kustannustoimittajalta tuli ekan kerran yksityiskohtaista palautetta mailina. Ekassa luvussa 39 kommenttia ja vitsi, miten hienon näköisiä, kun ne oli niin virallisesti kirjoitettu reunaan tekstinkäsittelyohjelman kommenttilaatikoihin (olenkin aina miettinyt, mihin sitä kommentointiominaisuutta vois käyttää).
Ja sit heti perään tuli kusti ja pudotti isosta kolahduksesta päätellen postilootaan jotain, mistä en saa vielä tänään kertoa, mut huomenna saan!
Hitsi kun jänskättää, en uskalla mennä hakemaan…