Nyt ollaan täällä uudessa blogissa. Mun ikiomilla sivuilla. Toivottavasti ketään ei häiritse toi mun jättiläiskokoinen pää tuossa ylhäällä (ainakaan paljon). Lohdutukseksi sanottakoon, että se kyl vaihtuu täs syksyn aikana vähän toisenlaiseen kuvaan.
Kopioin siis tänne edellisestä blogista käsin kaikki aiemmat viestit ja kommentit. Niitä oli 415 ja 857 kappaletta. Viestiä ja kommenttia. Siis ihan hirvittävän paljon juttua.
Oli aikamoinen elämys elää se kaikki uudelleen, kun kopioin viestejä. Siitä ihan oikeesti on vasta vuosi kun aloitin tän blogin! Eihän täällä edes aluksi käynyt kukaan. Saattoi mennä kuukausikin, ettei tullut yhtään kommenttia.
Elokuussa oli – Vuodatuksen statistiikan mukaan – yli 7800 eri kävijää. Se on ihan hirveä määrä kävijöitä, vaikkakaan kaikki tuskin ovat eri ihmisiä. En oo varma, koska Vuodatuksen statistiikkalaskurien perustat ei koskaan selvinneet minulle.
Syyskuussa ei ole enää Vuodatuksen statistiikkaa vaan Google Analytics, joka kertoo totuuden. Katellaan sit lokakuussa, miltä näytti ja mikä oli totta.
En mä oikeesti todellakaan vuosi sitten ajatellut, että olisin nyt tässä pisteessä. Mut kun oon, niin eikse oo himskatin hienoa!
Anyways. Kiitos tähänastisesta kaikille ja nysse tästä jatkuu!
P.S. <3 <3 <3 <3 – nää sydämet on teille, tiedätte kyllä keitä te ootte, ihanat tyypit, jotka jaksaa kannustaa.
P.P.S. Jos epäilet, että ehkä saattaisit olla edellämainittu ihana tyyppi, muttet ole ihan varma, usko mua, olet sellainen.



Sun kuvasi on ihana, olet kuin prinsessa
Onnea uudelle blogille. Nyt kun osoitteesi ei enää ole vuodatus- eikä blogger-tyyppinen, vaan aivan omasi, siitä seuraa sellainen hankaluus, että ainakaan minun oman blogini blog-rollissa blogisi ei enää päivity realiajassa.
Pitänee varata sinulle joku oma linkkisysteemi ja käydä siellä sitten manuaalisesti kurkkimassa, josko taas uutta tekstiä olis tullut.
Tai sitten olen vain kömpelö ja osaamaton.
Uusi blogialusta on kuitenkin paljon entistä parempi ja hyvä askel kehittyvässä julkisuudessa.
Hei vielä…
Olin sen verran tumpelo, että sekoilin vähän noiden syötteiden kanssa tuossa aamulla.
Nyt uusi blogisi päivittyy blog-rolliini taas hyvin
Kk, kiitti, hih hih, voisko ton ihanampaa kehua saada? Ihan sama onko se totta
Mun äiti ja isä sanoi mulle pienenä, että näytän Victorialta. En ite kyl koskaan nähnyt sitä.
Tillman: Hyvä! Jotain ongelmaa kyllä on, ainakaan Blogilista ei osaa lukea tätä uutta RSS:aa. Voi olla, että pitää listautua sinne uusiksi.
Mä en muuten osannut laittaa sitä syöte-juttua, joten käyn täällä aina silloin tällöin kurkkimassa
Täältä muuten puuttuukin suora linkki RSS-syötteeseen! Onnistuisko täältä?
http://hennahelmi.fi/minusta-tulee-kirjailija/feed/rss/