Kirjailija Henna Helmi

Minä olen Henna Helmi Heinonen, kirjailija. Olen 36-vuotias viiden lapsen äiti – olemme saaneet ensin kolme tytärtä ja sitten kaksi poikaa. Olen aika tiukka äiti, mutta toisaalta aikamoinen haahuilija. Ai on sotkuista? Ei se haittaa, jos on just hyvä tarina mielessä…

Asun Seinäjoella paritalosta remontoidussa omakotitalossa. Syntynyt ja kasvanut olen Helsingissä. Koulutukseltani olen psykologi ja olen työskennellyt lastenneurologialla sekä nuorisopsykiatrialla. Nykyisin työskentelen vapaana kirjailijana ja kolumnistina. Lisäksi meillä on pieni vaatetusalan startup-yritys, joka valmistaa UCME-huomiohuiveja. Aiemmin olen istunut Citymarketin kassalla, vastaillut puhelimiin vanhempieni tilitoimistossa ja toiminut perhepäivähoitajana. Aika pitkään johdin myös perustamaani jalkapalloaiheista verkkolehteä. Työkokemukseltani olen siis tilkkutäkki, ja se sopii kirjailijan työhön mitä parhaimmin!

Olen kai kirjoittanut aina, tylsää, mutta totta. En vaan halunnut kirjailijaksi enkä toimittajaksi, koska kaikki läheiset sanoivat, että minusta tulisi hyvä kirjailija ja toimittaja. Olen aina ollut tällainen jääräpää.

Ala- ja yläasteella kirjoitin valtavasti, lukiossakin vielä. Lähetin kustantamoihin yhden käsikirjoituksen. Otava vastasi kahden sivun mittaisella palautteella, jonka sanoma oli kuitenkin ei. Niinpä lopetin kirjoittamisen. Aloitin elämän, tapailin ihmisiä ja tuoppeja pari vuotta. Menin töihin, opiskelin. Asuin vuoden Liverpoolissa, Englannissa. Tapasin mieheni. Seurustelun aloimme vasta myöhemmin – vielä hieman myöhemmin menimme naimisiin, sitten saimme kolme tytärtä ja muutimme Seinäjoelle.

Syyskuussa 2009 perustin blogin otsikolla Minusta tulee kirjailija. Sen tarkoitus oli aluksi vain listata sanamääriä, jotka olen saanut kirjoitettua. Lisäksi höpöttelin sinne, kuinka en jaksanut kirjoittaa. Jossain vaiheessa blogiin ilmestyi pari tsemppaavaa kommenttia, sitten vähän lisää.

Sitten sain myöntävän kustannuspäätöksen kirjalleni – alle vuorokaudessa siitä hetkestä, kun olin lähettänyt käsikirjoituksen kustantajalle! Ja niin alkoi blogissa aikamoinen hullunmylly. Sain osakseni paljon median mielenkiintoa, Aamulehti ja Image kirjoittivat isot jutut minusta jo ennen kirjan julkaisua, kävin televisiossa Huomenta Suomessa ja Voimala-keskusteluohjelmassa. Julkkareissa oli vieraana liuta lehtiä ja radioita, kirjaa luettiin blogeissa ja lehtikritiikeissä.

Tuntui, että kaikilla oli mielipide minusta. Olen kyllä kiitollinen kaikesta saamastani huomiosta ja julkisuudesta – ei kirjoja myydä ilman sitä. Muistaakseni Jari Tervo on joskus sanonut jotain sen tapaista kuin: ”Julkisuus on paha paikka, mutta se on ainoa paikka, jossa voi myydä kirjoja.” Olen aina ajatellut niin, vaikka henkilökohtaisesti en julkisuutta kaipaakaan. Tykkään mieluummin olla kotona villasukkasillani kuin samppislaseja kilistelemässä.

Vuodesta 2011 alkaen olen elänyt pääosin kirjoittamisella. Olen kirjoittanut nuorisoromaanisarjaa Miisa-nimisen taitoluistelijan elämästä, lastenromaanisarjaa muodostelmaluistelujoukkue IceLoven jäsenistä ja lastenkirjasarjaa Bella-koirasta ystävineen. Kolumneja olen kirjoittanut maakuntalehteemme Ilkkaan sekä yritätjälehtiin, novelleja useampaan otteeseen MeNaisiin. Kirjoitan arjesta, asioista joita itse näen ja havainnoin, siitä, mitä koskettaa.

Elämä ei kuitenkaan aina mene niin kuin ajattelee. Minun lupaavasti alkanut kirjailijanurani otti takapakkia heti alkunsa jälkeen, kun äitini sairastui munanjohdinsyöpään. Monien vaiheiden jälkeen hän nukkui pois helmikuussa 2012 – ja vain muutamaa kuukautta myöhemmin, itse asiassa kaksi viikkoa äidin hautajaisten jälkeen, isäni puolestaan alkoi oirehtia vakavaa sairautta. Se osoittautui haimasyöväksi, johon isäni lopulta menehtyi kesäkuussa 2013. Suru, arki, kuolinpesien tyhjennys, heidän hoidossaan olleen perheyrityksen lakkauttaminen – se kaikki oli liikaa kirjailijanuran kanssa yhdistettäväksi.

Kokemukset äidin ja isän sairastamisesta jalostuivat sittemmin kirjaksi: Sairauden voittamat julkaistiin keväällä 2016. Se on kirja, joka minun oli pakko kirjoittaa. Ajattelen, että se kaikki tapahtui jostain syystä – kenties syy oli se, että kertoisin heidän tarinansa ja se auttaisi joitain muita ihmisiä samankaltaisessa, vaikeassa tilanteessa.

Noista vuosista toipuminen vei aikaa. Käsikirjoitus, joka kulki nimillä Juuret, Onnea on, Irti, Kokonaiset ja Kaikki minusta eli kaikki nuo vuodet mukana, ja todellakin tarkoitan, että se eli! Siitä oli kymmeniä eri versioita. Useita kertoja se torjuttiin kustantamolta. Olin heittää pyyhkeen kehään monta kertaa, mutta lopulta aina totesin, että olin tehnyt liikaa työtä heittääkseni sen hukkaan.

Päätin vielä kerran yrittää, ja niin se viimeinen kerta kantoi hedelmää, kun Tammi otti kirjan kustannusohjelmaansa. Sen nimeksi tuli Pala omaa taivasta.

Elämä on asettunut nyt uomiinsa ja kaikki on aika lailla hyvin. Saan elää tällä hetkellä pääasiallisesti kirjailijaelämää – jos sitä nyt voi sellaiseksi kutsua, sillä kliseisestä kirjailijaelämästä en piittaa. En juopottele, en polta, enkä käy kustantamon juhlissa. Sen sijaan vien lapsia hoitoon ja haen kotiin, käyn jäähallilla, ulkoilutan koiraa. Kirjoitan. Ennen kaikkea kirjoitan ja teen mitä vain keksin, että voisin elää näin. Nautin elämästä juuri tällaisena ja toivon, että saan jatkaa sitä oikein pitkään.

Minusta tuli kirjailija!