En tällä kertaa tarkoita Irti-romaanin päähenkilöä Lauraa vaan taitoluistelija Laura Lepistöä.
Niin että Laura Lepistö, olipa mukavaa nähdä sinut jäällä! Meidän perheessä on – näin etäisesti ja omien touhujen ohessa tietysti – eletty mukanasi loukkaantumissumaa ja toivottu, että pääsisit pian palaamaan tositoimiin kilpajäille. Monia uutisia lukiessa olemme puolestasi harmitelleet, etteikö se laiva vieläkään käänny. Onneksi nyt!
Toivottavasti tiellesi ei enää tule uusia isoja vammoja, vaan urasi saa jatkua ensi kaudella SM-, GP- ja arvokisajäillä. Meillä sinua kannustetaan edelleen isolla rintamalla (eli kolmen taitoluistelijanalun ja vanhempien yhteisvoimin).
Varsin harmissani olen seurannut keskustelua Pohjois-Koreasta jääshow’sta saamistasi “verirahoista”. Toki Pohjois-Koreassa ovat asiat kansalla huonosti ja väärin, mutta onko urheilun ja yksittäisen urheilijan tehtävä politisoida oma elämänsä ja uransa sen vuoksi? Minusta ei – onhan Pohjois-Korea myös KOK:n eli kansainvälisen olympiakomitean jäsen! Politisoikoon he, jotka haluavat (heitäkin varmasti löytyy), yhtäkään yksilöä ei kuitenkaan siihen tarvitse velvoittaa.
Ilta-Sanomien keskustelussa nimimerkki vielä vapaa totesi asiasta:
Vai onko niin, että jos menee Amerikkaan, niin hyväksyy samalla USA:n toimet Irakissa ja Afganistanissa?
Niinpä – asiat eivät ole todellisuudessa niin helppoja kuin kotisohvalta vaikuttavat. Harva meistä joutuu (tai pääsee!) koskaan itse tekemään tuollaista päätöstä kuin sinä, joten kritiikkiäkin on helppoa suoltaa.
Mitä tulee “verirahoihin” ja näkemiini ehdotuksiin, että lahjoittaisit ne jonnekin hyväntekeväisyyteen. Varmaan ihan kiva idea. Toisaalta tiedän ihan omakohtaisesti, että taitoluistelu on erittäin kallis harrastus – etenkin uravalintana, varsinkin kun olet ollut pitkään poissa jäältä. Eihän sinulle mitään sairaslomakorvauksia makseta eivätkä taida sponsoritkaan kolkutella sairaslomalaisen ovella.
Niin että eivätköhän ne Champions on Ice -show’sta saamasi rahat holahda nopeasti luistelu-uran jatkamisesta muodostuviin kuluihin ja tuo menestyksesi (!!!) kautta iloa kaikille meille suomalaisille. Sen kun käytät, olet ne ansainnut!
Onnea jatkoon ja tsemppiä harjoitteluun!
![[]](/uusileiska/grx/flowers.jpg)








