Torstaina julkistetaan Finlandia-ehdokkaat. Voin paljastaa, että minulle ei ole tullut pyyntöä saapua julkistustilaisuuteen patsastelemaan.

Minusta noiden ehdokkaiden kuuleminen on aina ollut hauskempaa kuin itse voittajan valinta. On jännempää, kun isosta laarista ammennetaan 3-6 ehdokasta kuin että näistä sitten arvotaan yksi. Ainahan se voittaja ammutaan enemmän tai vähemmän sattumanlaukauksena, kun valitsijoitakin on vain yksi.

Viime vuonna arvailin Finlandia-ehdokkaita ja tänä vuonna tekisi mieli tehdä sama, vaikka silloin menikin aika pieleen.

Tämän vuoden niin sanotut varmat nimet olisivat Jari Tervon Layla, Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis sekä Kari Hotakaisen Jumalan sana. Minusta nuo kaverit kuitenkin syövät mahdollisuuksia toisiltaan, eivätkä kaikki kolme mitenkään voi olla ehdolla. Julkisuusmäärän perusteella Laylaa lienee vaikea jättää pois, ja ehkä sitten Kyrö kaveriksi?

Hotakainen on mielestäni jäänyt vähimmälle huomiolle (mikä tietenkään ei suoraan korreloi Finlandia-ehdokkuuteen, mutta jollain perusteella näitä valintoja on tehtävä). Jumalan sanasta ei myöskään ole sattunut minun silmiini ylistäviä arvioita, vaikka talouskriittisen aiheensa vuoksi se olisi kyllä ajankohtainen ja poliittisesti korrekti valinta – mutta ei ehkä taidepoliittisesti yhtä kiihottava kuin romaanikerjäläiset ja muslimivaimot.

Perinteisesti ehdolla on ollut 1-2 ruotsinkielistä kirjaa sekä yksi esikoinen. Esikoiskirjoista puhutuimpia ja parhaiten vastaanotettuja ovat mun käsitykseni mukaan olleet Antti Leikaksen Melominen, Iida Rauman Katoamisten kirja sekä Jenni Linturin Isänmaan tähden. Kaikki olivat mukana HS:n esikoiskirjapalkinnon ehdokasasettelussa, missä yhteydessä Antti Majander totesi, että nyt olisi poikkeuksellisen hyvä esikoisvuosi. Ehkä siis jopa kaksi edellä mainituista ehdolle?

Keväällä pidin suosikkinani Antti Leikasta, mutta kun hän metsästää samoilla niityillä kuin Tervo, Kyrö ja Hotakainen. Jospa tyydyn kovasti kehuttuun Linturiin.

Ruotsinkielisistä kirjoista on ehkä eniten ollut ehdokasveikkailuissa esillä Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja, mutta minusta paikka menee ilman muuta edesmenneelle Bo Carpelanille, vaikkei Lehtiä syksyn arkistosta käsittääkseni ole ihan kaikille auennutkaan. Onhan elämäntyötä kunnioitettava, joku roti sentään.

Vielä musta hevonen. Sen on oltava nainen, koska miehiä on riittämiin. Voisiko se tai siis hän olla Essi Tammimaan Paljain käsin? Tammimaata on kehuttu rimmismäisestä kielitaituruudesta. Ei, ei sittenkään: Katja Ketun Kätilö on saanut kehuja puhdistusmaisuudesta ja on kuulemma breikkaamassa jo ulkomaillekin.

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
Katja Kettu: Kätilö
Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
Jenni Linturi: Isänmaan tähden
Jari Tervo: Layla

Miten näitä tulikin vain viisi? No, jos sitten Carlson vielä listan jatkeeksi… Anteeksi vaan, Antti Leikas! Oma suosikkini!

Kristina Carlson: William N. Päiväkirja
Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
Katja Kettu: Kätilö
Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
Jenni Linturi: Isänmaan tähden
Jari Tervo: Layla

Ja sitten odottamaan ruletin lopputulosta. Sillä sitähän se on, kun valitaan kuusi kirjaa tuhansista vuoden aikana ilmestyneistä. Parhaat tulevat valituiksi vain sattumankaupalla – mutta yhteiskunnalliseen tilanteeseen sopivimmat todennäköisemmin.

Finlandia-ehdokkaita on arvailtu myös ainakin Kirsin kirjanurkassa.