Olenko muistanut mainita, että Veljen vaimo on yli 30 kertaa bestseller?

Suomen standardeilla tosin! Wikipedian mukaan Britanniassa kirja on bestseller, jos sitä myydään 4000-25 000 kappaletta viikossa. Mutta tässä blogikirjoituksessa bestseller-titteliin riittää kirjastosuosio, kun Veljen vaimo on Helmetin eli pääkaupunkiseudun alueen kirjastoissa yli 30 bestseller-hyllyssä.

Vähänks siistii!

Kirjan myyntiluvuista mulla ei ole aivan tuoretta tietoa. Tuorein tieto on heinäkuulta, jolloin sain (kummallista kyllä) sanomalehti Karjalaisen minusta tekemässä haastattelussa tietooni, että Veljen vaimoa oli myyty silloin noin 1500 kappaletta.

Kummallista tuosta teki sen, että itse olin luullut sitä myydyn lähes tuplasti enemmän. Toimittaja Piia Matikainen kysyi multa myyntilukuja haastattelussa ja sanoin, etten tiedä sen tarkemmin kuin että kuulin kustantajalta toukokuussa ensimmäisen painoksen (3000 kpl) myydyn lähes loppuun. Yllätys oli suuri, kun sain postissa tuon Karjalaisen artikkelin ja sen päällä toimittajan kirjoittaman lapun, jossa hän toivotti kesänjatkoa ja mainitsi, että P.S. varmistin myyntiluvun kustantamosta.

Kyllä olin vähän öönä, että mitä häh. Tuo ainakin 1000 kirjan erotus välissä oli tietysti kolaus itsetunnolle, mutta myös taloudellinen tappio – olin luullut niillä ansainneeni 1-2 kuukauden palkan, josta ei tarvitsisi sitten huolehtia. Sitä paitsi olin joskus täällä blogissakin maininnut, että ensimmäinen painos on melkein loppuunmyyty, joten tunsin itseni typeräksi valehtelijaksi.

Selvittelin pikimmiten sitten asiaa kustantamosta. Kävi ilmi, että myyntilukutietojen matkaan heiltä meikäläiselle oli lähtenyt parikin tahatonta väärinkäsitystä – valitettavasti niitä ei sitten ollut tullut korjattua, kun he itse olivat saaneet oikeat tiedot.

No, ajattelin minä, turha itkeä, kun maito on jo lattialla. Niinpä ajattelin pikemminkin sitä, että 1500 kappaletta on valtavan suuri luku. Se on paljon enemmän kuin mun Facebook-kaverien määrä (241)! Lukuisien täysin tuntemattomien ihmisten täytyy olla siis pannut rahaa minun kirjoittamani kirjan lukemiseksi tai lahjoittamiseksi jollekin läheiselle. Haluaisin sanoa, että ihan hulluja tyyppejä, mutta mieluummin sanon, että iiiiihanaa ja aivan mahtavaa ja kiitoksia ja toivottavasti se oli rahan arvoista!

Mulla ei ole mitään käsitystä siitä, paljonko kirjan voi vielä odottaa myyvän loppuvuoden aikana. Olisi tosi hienoa nähdä siitä otettavan toinen painos tämän vuoden puolella, mutta ehkä sellaiset luvut kevään kirjalle vaatisivat jo isompaa kohua? Pitäisköhän mennä nakuna kadulle tai jotain… Niin, ja Finlandia-ehdokkuuttahan voi aina toivoa

Joka tapauksessa tämänvuotisten myyntilukujen perusteella voi sitten itselleen rakennella jotain odotuksia myös seuraavan kirjan saavuttamasta suosiosta. Veljen vaimon myynnistä minulla ei ollut yhtään mitään odotuksia, kun en tiennyt mitä odottaa. Nyt ajattelen, että toivoisin jokaisen uuden kirjan (toivon ja uskon niitä tulevan useampia!) saavuttavan selkeästi edeltäjäänsä suuremman yleisön.

En tiedä, onko realistista tavoitella myynnin tuplaamista, mutta lähdetään nyt vaikka siitä! Kirjastojen lainausmäärät ainakin antavat toivoa.

Niillä tuplamyynnin tuloilla voisi vaikka vihdoin hankkia meidän makuuhuoneeseen sen senkin, jota se on ollut vailla jo kaks vuotta! Ei tarttisi säilöä vaatekasoja emännänjatkeiden ja pahvilaatikoiden päällä (ja jos siinä olis nätti senkki, niin ehkä sitä ei viitsisi ensinkään peittää vaatekasoilla…).

Tämän syksyn aikana edustan Veljen vaimon tiimoilta vielä ainakin Helsingin kirjamessuilla sekä Näin on kirjat -kiertueen kirjailloissa Seinäjoella ja Oulussa. Lisäksi käyn puhumassa siitä paikallisen kansalaisopiston kirjallisuuspiirissä, mikä on oikeasti aika jännää.

Sen jälkeen on uusi aika ja pitää jättää Veljen vaimo, esikoislapsi, tietyllä tavalla kokonaan taakse voidakseen itse jollain lailla syntyä uudelleen ja edustaa uutta kirjaa. Joka on kuitenkin monin tavoin erilainen kuin ensimmäinen.

Ajattelin vielä tässä syksyn mittaan, jonain sopivana päivänä, laatia blogiin koonnin Veljen vaimon osakseen saamista kritiikeistä. Tyyliin “mitä opin tästä, vai opinko mitään” (opin minä monista, mutta en kaikista!). Ehkä pitäisi vihdoin lukea se Hesarin kritiikkikin sitä varten.

Vaikka sitten toisen romaanin tämän viidennen (?olen pudonnut laskuista) editointikierroksen jälkeen!

P.S. Se etenee muuten liuskassa 66/277, ja seuraavat 30 sivua on katsottu läpi niin, että tiedän mitä niiden kanssa tehdään. Paljon mutta innolla.

P.P.S. Anteeksi tämän postin lukuisat kursiivit. Ne vaan sopivat noihin kohtiin! Lupaan, etten tee sitä enää!

P.P.P.S. Niin ja anteeksi tämän sikamainen pituus myös. En lupaa, etten tee sitä enää!