Varjoa ja valoa

Tammikuussa 2016 julkaistaan Sairauden voittamat. Luulen, että se on tärkein kirja, jonka voin kuunaan kirjoittaa. Se kertoo minun äitini ja isäni tarinan – tai ei heidän tarinaansa, vaan heidän kuolemansa tarinan. Se kertoo vuosista 2010-2013, joina äiti ja isä perätysten sairastuivat ja kuolivat syöpäsairauksiin.

Kirjan merkityksen aistii jo nyt, vaikkei sitä ole vielä edes julkaistu. Kuukautta ennen julkaisua siitä oli jo tehty kaksi haastattelua maan isoimpiin lehtiin. Ne ovat arkipäivää jollekin toiselle, mutta tälle tarinalle ja sen teemoille valtavan merkittäviä. Kuolema ja syöpäsairaus eivät ole kauniita sanoja, mutta ne ovat silti arkea hyvin monille. Sitä toivon voivani tuolla kirjalla alleviivata.

Tajuan kirjan edustavan monin tavoin syöpäsairaan läheisen kokemusta, vaikka se on vain minun kokemukseni. Taudin kulussa on paljon samaa – sen olen itse huomannut puhuessani muiden sairastuneiden läheisten kanssa.

Toivon tuolla tarinalla voivani antaa äänen niille läheisille ja sairastuneille, jotka olisivat halunneet kertoa oman tarinansa itse, mutta eivät ole voineet.

Toisaalta samalla toivon kylliksi alleviivaavani, että se on vain minun kokemukseni. En ole kaikki eivätkä kaikki ole minä. Minä koin sen näin.

Tuntuu silti hassulta puhua kuolemasta ja sairaudesta, kun minulla on kaikki hyvin! Elämä on palannut noiden vuosien jälkeen uomiinsa ja se on pääpiirteittäin hyvää. Sitä jotenkin hirvittävän hyvin kuvaa se, että käytännössä täysin yhtaikaisesti Sairauden voittamien kanssa ilmestyy Miisa-sarjan kolmas osa, Miisa ja jääprinsessa, jota odottavat monet sadat Miisa-fanit.

Sitä elämä on, varjoa ja valoa.