Kukahan huomaa, kukahan kertoo?

Lähestytään tuomiopäivää! Pala omaa taivasta -romaanini – niin sen 8 vuotta valmistellun toisen aikuisten romaanin, joka vihdoin on lopullisesti valmis, halki, poikki, pinossa, koskemattomissa, muuttamattomissa – julkaisupäivään on pari viikkoa.

Suunnilleen ainakin.

”Hei, muru! Toivottavasti oot paranemaan päin. Tuli aamuyöstä kaikkien muiden asioiden kanssa mieleen, että koska Se kirja ilmestyy? Sitten en ainakaan meinannut saada unta, kun jäin miettiin sitä. Että kohta se tulee. Oikeesti.”

Näin viestitti eilen yksi rakas ystäväni, enkä oikein osannut vastata. Olikohan se 16.1.? Ehkä? Onko normaalia, ettei tiedä?

Kirjan julkaisupäivä haipuu mielestä toki ihan inhimillisistä syistä: Mitään julkaisupippaloita en ole suunnitellut. Toisaalta Miisa-sarjan viides (!!) osa julkaistaan suunnilleen samoihin aikoihin, enkä minä oikein muista, mikä tulee milloinkin. Lisäksi kirjan julkaisupäivä on eri asia kuin päivä, jolloin saan kirjan käsiini – se on myös eri asia kuin päivä, jona ensimmäisen kerran joku puhuu siitä.

Puhuukohan siitä kukaan mitään? Sitä minä kyllä mietin. Julkaistessani Veljen vaimon melkein seitsemän vuotta sitten (on siitä tosiaan niin kauan!), kirjasta oli puhuttu jo etukäteen vaikka miten paljon. Tai enemmän kirjailijasta, mutta myös kirjasta. Nyt ei tietenkään kukaan, rakkaita ystäviä ja kustantamon väkeä lukuunottamatta, ole puhunut mitään. Tavoistani poiketen olen googlettanutkin kirjan nimeä muutaman kerran jännittäen, puhuisiko siitä joku. Olisiko joku pitänyt sitä mielenkiintoisena?

Ei huolta, ei ole!

En toki ole yllättynyt enkä mitenkään pahastunutkaan. Kirjassa ei ole selkeää, herättävää teemaa, joka tekisi sen pelkän kuvauksen perusteella mielenkiintoiseksi. Uskon sekä oman tuntuman että lähipiirin vakuuttelujen pohjalta, että vahvuus on tarinassa, ihmiskohtaloissa ja yhtymäkohdissa. Ja toivottavasti ehkä myös jossain osuvassa, joka kertoisi jotain tästä yhteiskunnasta.

Arvelen, että Pala omaa taivasta saama huomio nojautuu täysin kuulopuheisiin. Joku kokee sen hyväksi ja suosittelee kavereilleen tai verkossa. Jokunen media varmaan kirjoittaa minusta ja kirjasta artikkelin, ja ehkä se jossain arvioidaankin, mutta ei ollenkaan niin moni kuin Veljen vaimosta. Henkilökohtaisesti se ei haittaa – haastatteluja on aina vaikea saada sopimaan aikatauluun, kun asuu täällä kaukana, ja sitten pitää etsiä kuvausvaatteet ja laittaa hiukset ja uhh! – mutta kirjan saaman huomion osalta tietysti se mietityttää.

Jospa sitä ei lue kukaan!

Paitsi ystäväni Jenni ja Heidi, jotka eivät ole sitä käsikirjoitusvaiheessa lukeneet, mutta ovat kyllä ainakin pari-kolme kertaa vuodessa muistaneet kysyä, milloin oikein saavat ”lisää hyvää luettavaa”. Ja jos se on hyvä, ehkä pari heidän työkaveriaan, joille he markkinoivat kirjaa?

Olisiko se sitten paha juttu? Ei. Kirja on valmis, se on tärkeintä. Pääsen siirtymään eteenpäin, seuraavan ison tarinan pariin. Kunhan ensin tietysti työstän loppuun deadlinen alla olevat lasten- ja nuortenkirjat. Kunhan ensin paranen viikon mittaisesta flunssasta, täytän apurahaselvitykset (uusia en hae, en tarvitse, ihanaa!), lähetän monta sataa etukäteen tilattua Miisa luisteluleirillä -kirjaa, vietän kolmen maalis-huhtikuussa syntyneen lapsemme syntymäpäivät, katson taitoluistelun EM-, olympia- ja MM-kisat, tietysti muodostelmaluistelun SM- ja MM-kisoja unohtamatta, omien lasten joukkueiden kilpailut, ja hiihdon ja ampumahihdon olympialaisista! Eihän koko keväänä ehdi mitään kirjoja ajatella!

No, vitsit vitsinä, siinä tuli monta ja huonoa, mutta oikeasti tuntuu, että vaikka kirjan saama huomio kovasti mietityttää, en silti ole pahoillani, vaikkei kirjaa arvioitaisi missään eikä sitä todella löytäisi kukaan. Ilahdun tottakai jos löydetään ja arvioidaan ja luetaan, mutta tärkeintä on, että se tarina on kerrottu ja voin alkaa kertoa uutta, uusia, monia. Kirja on valmis.

Ja hyvä. Sillä minusta Pala omaa taivasta on oikein hyvä romaani. Kannattaa kokeilla vaikka hiihtokisoja odotellessa.

Totuus on täällä jossain

Arvatkaa, mitä olen tehnyt viimeisen kolmen kuukauden aikana?

Vastauksen pitäisi olla: Kirjoittanut loppuun Miisa-sarjan kolmannen osan sekä keskeneräisen aikuisten käsikirjoituksen Jotain punaista. Tällainen suunnitelma minulla nimittäin oli.

Tosiasiassa olen viime kuukaudet olen tehnyt kodin remonttia, hoitanut lapsia ja yrittänyt keksiä mistä saisin lisää rahaa ja aikaa, jotta voisin kirjoittaa. En ole kirjoittanut juuri mitään. Parhaillaan hoidan paria mahatautipotilasta ja kuuntelen 3-vuotiaan poikani raivaria jäähypenkiltä tuosta parin metrin päästä ja odottelen, että se menisi ohi (kyllä, meillä käytetään jäähypenkkiä – kyllä, olen ajoittain käynyt huomauttamassa, että äiti tulee sitten kun voidaan jutella rauhallisesti).

Kirjoittamiselle on ollut hirveän vaikeaa löytää aikaa. Laskut – sekä kirjoitettavat että maksettavat – haukkaavat aikaa, samoin kirjanpito ja veroilmoitukset. Niitä kaikkia pitää tehdä, kun harjoittaa omaa ammattiaan. Pitää yrittää hankkia töitä ja tehdä niitä, joita on onnistunut tekemään. Siivota pitää ainakin enimmät, tiskit laittaa kun astiat loppuvat kesken, koirat käyttää lenkillä kun kuonot laskeutuvat aina yhä uudelleen reiden päälle. Lisätään siihen lasten hammaslääkärit, soittotunnit, valmennuskontaktit, vaatehankinnat. Syntymäpäivistä puhumattakaan, niitä on meidän perheessä kertynyt kolmet tähän maalis-huhtikuulle!

Ja sitten tulevat nämä mahataudit, flunssat, nuorimmaisen hampaidentulo…

Lyhyesti sanottuna: Arki ei sovi ollenkaan yhteen kirjailijan työn kanssa.

Mutta jotain olen saanut aikaiseksi silti! Avasin pienen Miisa-kirjakaupan! Sieltä – eli nettikaupasta täältä minun sivuilta – saa ostaa Miisa-kirjoja nimikirjoituksella ja halutessaan myös omistuksella. Kirjat lähtevät postiin täältä minun hyllystä omin pikku kätösin (no, välillä tyttäret auttavat).

Lanseerasin pikkukaupassa muuten keksimäni Reilu kirja kaupan -konseptin. Se viisaa ostajille, että näistä kirjoista jää kirjailijalle käteen paljon enemmän rahaa kuin kirjakaupasta ostetuista. Syy on selvä: minä ostan kirjat suoraan kustantajalta ja myyn ostajille, joten sekä tukkuliikkeen että kirjakaupan osuus jää välistä. Moni kirjailija ei taida samaa tehdä. Ei kuulu lajiin, mutta minulta se sujuu melkein luonnostaan.

No niin, 3-vuotiaan raivari on ohi eli nyt töihin. Tiskien laittoon ja sähköpostitteluun, sairaspäivä kun on, mutta on minulla jo suunnitelma kirjoittamiseenkin. Pääsiäinen. Neljä pitkää päivää, mies kotosalla, eikä meillä voi mitenkään olla mahatautia, koska se oli jo. Suljen oven, luen mitä olinkaan tehnyt ja jatkan siitä. Ei ole vaikeaa, eihän?

Eihän?

Ei. Todellakaan. Tulossa: Henna Helmin kolmoisaxel! Tässä malliksi Elizaveta Tuktamishevan 3A tältä aamulta Japanin MM-kisoista. Mikä mimmi, mikä urheilija! <3