NYT

HS:n Nyt-liitteessä on kuulemma tänään musta juttu. Poikkeuksellisesti en ole lukenut viimeisintä jutun vedosta, joten en tarkkaan tiedä, mitä siinä lukee.

Ehkä sen jutun tiimoilta on kuitenkin aika päivittää blogiin viimeisin tilanne, jota en ole oikein saanut aikaiseksi.

Isä siis kuoli. Kaksi viikkoa sitten tiistaina (nyt on torstai). Hän ehti sairastaa hieman yli vuoden: ensioireet tulivat toukokuun 2012 alussa. Varsinainen diagnoosi kuitenkin saatiin vasta heinäkuun lopussa.

Jäljelle jäi kysymyksiä. Kummallinen tosiasia on, että monia asioita ei voi kysyä nyt keneltäkään. Eteen tuli esimerkiksi sellainen asia kuin varaston ovikoodi. Mikä se on? Kukaan ei hoksannut kysyä sitä ajoissa.

Isä haudattiin viime lauantaina tänne Seinäjoelle. Sunnuntaina oli kolumnivuoroni Ilkassa. Mietin pitkään, vähän ahdistuneestikin, mistä ihmeestä voisin kirjoittaa. Tuntui oudolta marista huonosti kasvatetuista lapsista tai elämän yleisestä vaikeudesta. Päädyin sitten kirjoittamaan isovanhemmista otsikolla Hei vaan, pappa. Katkelma kolumnista kuvastaa jotenkin hyvin tämän kesäkuun tunnelmia:

Iltasadun lukee nykyisin aina äiti. Lomalla mennään vuokramökille eikä mummolaan, sillä mummolan vuokrasopimus on päättynyt ja koti tyhjennetty muuttolaatikoihin. Ei syödä papan silakoita, ei mummon paistamia muffinsseja. Muistot elävät kyllä, mutta uusia ei tule.

Nytin jutussa tulee esiin myös toinen, tällä hetkellä vähemmän mutta jo pian enemmän tärkeä asia: nuortenkirja, Tammelta, ensi keväänä.

Olen poikkeuksellisen ylpeä tuosta nivaskasta, sillä nuortenkirja tuntui etukäteen todella vaikealta. Nuoret eivät halua kuulla lässytystä, mutta toisaalta he eivät kuitenkaan ole paatumattoman parantumattomia aikuisia. He ansaitsevat aurinkoisia näkymiä. Joskus aiemmin puhuinkin tästä nuorille ja lapsille kirjoittamisen vaikeudesta: Minä olen elänyt nuoruuteni toisella vuosikymmenellä, miten voin kirjoittaa tekstiä, joka on tämän päivän nuorelle uskottavaa eikä liian opastavaa?

Vielä en tiedä olenko siinä onnistunut, mutta ainakin kustantamon väki tuntuu siihen uskovan.

Mitä sitten tein? Kirjoitin vaan sellaista, mitä itse nuorena olisin halunnut lukea. Sen kun vielä muistaisi aikuisten kässärinkin kanssa.

Kyllä, Irti on vallan kesken, kun on tässä hautajaisia, perunkirjoituksia, päivätyötäkin kolmena päivänä viikossa… mutta on sentään kesä.

Anja S. kävi täällä

Niin että Anja Snellman kirjoitti sitten meikäläisestä kirjan.

Näin rouva Anjan tänään paikallisen synnytyssairaalan telkkarissa. Olin siellä jälkitarkastuksessa kertaamassa miltä tuntuu, kun hyvin sujunut synnytys muuttuu hengenvaaralliseksi ja päätyy muutamassa minuutissa hätäsektioon.

Ihan kohtuulliselta se muuten nyt jo tuntuu, kun kunnossa ollaan molemmat. Sanoin jopa kätilölle, että nyt – toisin kuin vielä maaliskuussa – kestäisin sen että muutkin kuin lähipiiri tietävät hätäsektiosta.

Ja pian sen sanottuani pörisikin aulan telkkarissa Anja S. keskustelemassa kirjailijan markkinointiarvosta nykyaikana. Yhtäkkiä minut tavoitti jokin etäinen kaiku toisesta maailmasta, joka oli ennen ja varmaan on vielä joskus. Siinä puolella silmällä seuratessani – puolellatoista asettelin vauvaa turvakaukaloon – jäin mielikuvaan, että ehkä Snellmanska oli kirjoittanut aiheesta kirjan. Ajattelin että jonkun tutkielman, mielenkiintoista, en tiennytkään hänen tekevän sellaista.

Kun sain tässä nyt lapset nukkumaan, googlasin.

Ja sehän onkin romaani nimeltä Ivana B. Kirjassa esiintyy keski-ikäinen kirjailija, jota alkaa vainota bloggaava esikoiskirjailija. Esikoiskirjailija bloggaa ja tweettaa, vaikka ensiteos on vasta tekeillä.

Kuulostaa vähän siltä, että Anja S. kävi täällä. Joskus se olisi tuntunut tosi hienolta, mutta nyt se tuntuu vaan ihan… tavalliselta. Ei sillä ole paljonkaan väliä kaiken muun rinnalla.

Mutta se on kyllä kumma, etten ole saanut omistuskirjoitettua kopiota. Siis joku roti!

P.S. En ole vainonnut Snellmania! Se on vaan käynyt liian usein mun blogissa, maailmansa on siksi vääristynyt ja se luulee että minä vaanin sitä!

P.P.S. Pasi Ilmari Jääskeläinen epäili joskus [mahdollisesti tuhotussa] blogikirjoituksessaan, että minä olisin jonkun romaanin päähenkilö enkä totta ollenkaan. Eikö oliskin ollut Anja S.:lta vinha mainostemppu?