Kukahan huomaa, kukahan kertoo?

Lähestytään tuomiopäivää! Pala omaa taivasta -romaanini – niin sen 8 vuotta valmistellun toisen aikuisten romaanin, joka vihdoin on lopullisesti valmis, halki, poikki, pinossa, koskemattomissa, muuttamattomissa – julkaisupäivään on pari viikkoa.

Suunnilleen ainakin.

”Hei, muru! Toivottavasti oot paranemaan päin. Tuli aamuyöstä kaikkien muiden asioiden kanssa mieleen, että koska Se kirja ilmestyy? Sitten en ainakaan meinannut saada unta, kun jäin miettiin sitä. Että kohta se tulee. Oikeesti.”

Näin viestitti eilen yksi rakas ystäväni, enkä oikein osannut vastata. Olikohan se 16.1.? Ehkä? Onko normaalia, ettei tiedä?

Kirjan julkaisupäivä haipuu mielestä toki ihan inhimillisistä syistä: Mitään julkaisupippaloita en ole suunnitellut. Toisaalta Miisa-sarjan viides (!!) osa julkaistaan suunnilleen samoihin aikoihin, enkä minä oikein muista, mikä tulee milloinkin. Lisäksi kirjan julkaisupäivä on eri asia kuin päivä, jolloin saan kirjan käsiini – se on myös eri asia kuin päivä, jona ensimmäisen kerran joku puhuu siitä.

Puhuukohan siitä kukaan mitään? Sitä minä kyllä mietin. Julkaistessani Veljen vaimon melkein seitsemän vuotta sitten (on siitä tosiaan niin kauan!), kirjasta oli puhuttu jo etukäteen vaikka miten paljon. Tai enemmän kirjailijasta, mutta myös kirjasta. Nyt ei tietenkään kukaan, rakkaita ystäviä ja kustantamon väkeä lukuunottamatta, ole puhunut mitään. Tavoistani poiketen olen googlettanutkin kirjan nimeä muutaman kerran jännittäen, puhuisiko siitä joku. Olisiko joku pitänyt sitä mielenkiintoisena?

Ei huolta, ei ole!

En toki ole yllättynyt enkä mitenkään pahastunutkaan. Kirjassa ei ole selkeää, herättävää teemaa, joka tekisi sen pelkän kuvauksen perusteella mielenkiintoiseksi. Uskon sekä oman tuntuman että lähipiirin vakuuttelujen pohjalta, että vahvuus on tarinassa, ihmiskohtaloissa ja yhtymäkohdissa. Ja toivottavasti ehkä myös jossain osuvassa, joka kertoisi jotain tästä yhteiskunnasta.

Arvelen, että Pala omaa taivasta saama huomio nojautuu täysin kuulopuheisiin. Joku kokee sen hyväksi ja suosittelee kavereilleen tai verkossa. Jokunen media varmaan kirjoittaa minusta ja kirjasta artikkelin, ja ehkä se jossain arvioidaankin, mutta ei ollenkaan niin moni kuin Veljen vaimosta. Henkilökohtaisesti se ei haittaa – haastatteluja on aina vaikea saada sopimaan aikatauluun, kun asuu täällä kaukana, ja sitten pitää etsiä kuvausvaatteet ja laittaa hiukset ja uhh! – mutta kirjan saaman huomion osalta tietysti se mietityttää.

Jospa sitä ei lue kukaan!

Paitsi ystäväni Jenni ja Heidi, jotka eivät ole sitä käsikirjoitusvaiheessa lukeneet, mutta ovat kyllä ainakin pari-kolme kertaa vuodessa muistaneet kysyä, milloin oikein saavat ”lisää hyvää luettavaa”. Ja jos se on hyvä, ehkä pari heidän työkaveriaan, joille he markkinoivat kirjaa?

Olisiko se sitten paha juttu? Ei. Kirja on valmis, se on tärkeintä. Pääsen siirtymään eteenpäin, seuraavan ison tarinan pariin. Kunhan ensin tietysti työstän loppuun deadlinen alla olevat lasten- ja nuortenkirjat. Kunhan ensin paranen viikon mittaisesta flunssasta, täytän apurahaselvitykset (uusia en hae, en tarvitse, ihanaa!), lähetän monta sataa etukäteen tilattua Miisa luisteluleirillä -kirjaa, vietän kolmen maalis-huhtikuussa syntyneen lapsemme syntymäpäivät, katson taitoluistelun EM-, olympia- ja MM-kisat, tietysti muodostelmaluistelun SM- ja MM-kisoja unohtamatta, omien lasten joukkueiden kilpailut, ja hiihdon ja ampumahihdon olympialaisista! Eihän koko keväänä ehdi mitään kirjoja ajatella!

No, vitsit vitsinä, siinä tuli monta ja huonoa, mutta oikeasti tuntuu, että vaikka kirjan saama huomio kovasti mietityttää, en silti ole pahoillani, vaikkei kirjaa arvioitaisi missään eikä sitä todella löytäisi kukaan. Ilahdun tottakai jos löydetään ja arvioidaan ja luetaan, mutta tärkeintä on, että se tarina on kerrottu ja voin alkaa kertoa uutta, uusia, monia. Kirja on valmis.

Ja hyvä. Sillä minusta Pala omaa taivasta on oikein hyvä romaani. Kannattaa kokeilla vaikka hiihtokisoja odotellessa.

Työn alla

Karttelen nykyisin tätä blogia. Jollain lailla aika on ajanut blogien ohi, ainakin minun aikani. Lyhyemmät ja vähemmän vaivattomat päivitykset sopisivat paremmin elämäntilanteeseen. Perustinkin Jotain punaista -kässärille tuon Facebook-sivun, mutta nyt kun työn alla on ollut ja on yhä muita tekstejä, niille ei ole mitään seurantaa. Ja kuitenkin tykkäisin raportoida edistyksestä sekä itselleni että mahdollisesti siitä kiinnostuneille lukijoille.

Ideoita?

Työn alla tällä hetkellä, tässä järjestyksessä ovat:

  • Aikuisten romaanikäsikirjoitus Irti, joka ei muuten enää ole Irti vaan jotain muuta, koska se on muuttanut luonnettaan. Olen taas kerran purkanut sen palasiksi ja aloittanut alusta. Miehen mukaan tämä on sitten viimeinen kerta, kun sitä kirjoitan, kun parempaakin tekemistä kuulemma olisi! Kässäri on siis ollut työn alla jo viisi vuotta. Kustannussopimusta ei ole, mutta kannustusta uudelleenkirjoittamiseen kustantamosta päin kuitenkin. Panostan siihen nyt kesän ajan täysillä!
  • Äitini ja isäni sairastumisista ja kuolemasta kertova käsikirjoitus, jonka Tammi julkaisee vuoden 2016 alussa. Kustannustoimitus alkaa syksyllä, kesällä jo teen pieniä omia muokkauksia.
  • Miisa-sarjan kolmas osa, joka julkaistaan myös vuoden 2016 alussa Tammella. Kässäri valmistui toukokuussa ja toimitustyö tehdään syksyllä.
  • Miisa-sarjan neljättä osaa aloittelen joskus syksyllä, sillä tykkään tehdä ajoissa valmista tai ainakin puolivalmista! Neljäs osa julkaistaan todennäköisesti keväällä 2017, joten aikaa on, kunhan alkuun pääsen.
  • Syksyllä palaan myös mysteeriprojektiin, joka on jotain aivan uutta lukeville ja vähemmän lukeville naisille. Siitä ei ole mitään sopimuksia muille kuin projektissa mukana oleville naisille. Parin vuoden tauko projektista on auttanut hahmottamaan paremmin, mitä olemme tekemässä, mutta silti tähän liittyy tervettä jännitystä. Tuleeko siitä mitään? Tuleeko siitä hyvä? Olen tässä muutakin kuin kirjailija. Puhutaan siitä sitten joskus…
  • Tulevan vuoden aikana aloitan uudenkin mysteeriprojektin, joka suuntautuu samalle 9+ ryhmälle kuin Miisa-sarja. Siitä ei ole kustannussopimusta, mutta olisikohan oikein sanoa, että siitä on kustannusyhteisymmärrys?
  • Jotain punaista -romaani on pudonnut tärkeysjärjestyksessä näin alas! Mutta jollain lailla se on silti ”kakkosprojektini”, sillä joku aikuisten fiktiivinen romaani minulla on oltava koko ajan rakenneltavana. Joten, kunhan saan entisen Irtin pois käsistäni, Jotain punaista nousee taas humahtaen tärkeysjärjestyksessä.

    Eikä siinä vielä kaikki, sillä työvuoroon ovat tulossa myös:

  • Nuorille sekä nuorille aikuisille suuntautuva novellikokoelma, jonka ideasta tykkään aivan valtavasti. Teema liittyy tyttöihin ja… ei, enpä sanokaan enempää.
  • ”Kansainväliseksi läpimurtoromaaniksi” leimaamani työnimetön kässäri, jota olen jo takavuosina kirjoittanut noin 100 liuskan verran – mutta jota en silloisessa elämäntilanteessa vaan pystynyt jatkamaan. Se oli liian iso enkä minä ollut liian hyvä. Tämä tulee kirjoitusvuoroon sitten, kun Irti ja Jotain punaista ovat lepovuorossa (tai julkaistu!). Oikeastaan on sillä työnimi, mutta nimi itsessään paljastaa koko idean, jonka vielä haluan pitää salassa.
  • ”Finlandia-ehdokkaaksi” kutsumani työnimetön kässäri, johon olen joskus blogissani viitannut nimellä Vierivä kivi. Viime viikolla sain tätä koskevan vision, joka teki epämääräisestä ideasta kokonaisuuden.

    Pöytälaatikosta löytyy lisäksi:

  • Romaaniluonnostelma kolmen sukupolven oikeudesta elämään ja kuolemaan.
  • Luonnostelma surua käsittelevästä lastenkirjasta.
  • Luonnostelma sisarusten erilaisuutta käsittelevästä lastenkirjasta.
  • Idea poika-aiheisesta lastenkirjasarjasta (joista yksi on pään sisällä luonnosteltu).

Riittäisipä aikaa ja elinvuosia. Joku kirjailija varmaan pyörtyy listan lukiessaan ja useampikin nauraa…

No, nuorimmainenkin aloittaa päivähoidon syksyllä. Apurahoituksen, royaltien ja ennakoiden turvin olen varmistanut itselleni työtulon noin vuodeksi. Katsotaan sitten vuoden päästä, missä mennään tällä listalla (ja millaiseksi se on paisunut).

Hups!