Anja S. kävi täällä

Niin että Anja Snellman kirjoitti sitten meikäläisestä kirjan.

Näin rouva Anjan tänään paikallisen synnytyssairaalan telkkarissa. Olin siellä jälkitarkastuksessa kertaamassa miltä tuntuu, kun hyvin sujunut synnytys muuttuu hengenvaaralliseksi ja päätyy muutamassa minuutissa hätäsektioon.

Ihan kohtuulliselta se muuten nyt jo tuntuu, kun kunnossa ollaan molemmat. Sanoin jopa kätilölle, että nyt – toisin kuin vielä maaliskuussa – kestäisin sen että muutkin kuin lähipiiri tietävät hätäsektiosta.

Ja pian sen sanottuani pörisikin aulan telkkarissa Anja S. keskustelemassa kirjailijan markkinointiarvosta nykyaikana. Yhtäkkiä minut tavoitti jokin etäinen kaiku toisesta maailmasta, joka oli ennen ja varmaan on vielä joskus. Siinä puolella silmällä seuratessani – puolellatoista asettelin vauvaa turvakaukaloon – jäin mielikuvaan, että ehkä Snellmanska oli kirjoittanut aiheesta kirjan. Ajattelin että jonkun tutkielman, mielenkiintoista, en tiennytkään hänen tekevän sellaista.

Kun sain tässä nyt lapset nukkumaan, googlasin.

Ja sehän onkin romaani nimeltä Ivana B. Kirjassa esiintyy keski-ikäinen kirjailija, jota alkaa vainota bloggaava esikoiskirjailija. Esikoiskirjailija bloggaa ja tweettaa, vaikka ensiteos on vasta tekeillä.

Kuulostaa vähän siltä, että Anja S. kävi täällä. Joskus se olisi tuntunut tosi hienolta, mutta nyt se tuntuu vaan ihan… tavalliselta. Ei sillä ole paljonkaan väliä kaiken muun rinnalla.

Mutta se on kyllä kumma, etten ole saanut omistuskirjoitettua kopiota. Siis joku roti!

P.S. En ole vainonnut Snellmania! Se on vaan käynyt liian usein mun blogissa, maailmansa on siksi vääristynyt ja se luulee että minä vaanin sitä!

P.P.S. Pasi Ilmari Jääskeläinen epäili joskus [mahdollisesti tuhotussa] blogikirjoituksessaan, että minä olisin jonkun romaanin päähenkilö enkä totta ollenkaan. Eikö oliskin ollut Anja S.:lta vinha mainostemppu?

4 vastausta artikkeliin “Anja S. kävi täällä”

  1. Tuohon sektioon liittyen, – eipähän sitä kaikkea tarvitse kertoakaan! Mitäpä se kenellekään kuuluu paitsi niille, joita asia on kys. hetkenä koskettanut. Et sinä ole kenellekään tilivelvollinen 🙂

    Tuo Anja S pähkäily sai minut kyllä hymähtelemään.

  2. Totta, tilivelvollinen ei ihminen ole kuin itselleen! Mutta yksityisyyden rajaaminen tällaisessa asiassa on nykyisenä some-aikana tosi vaikeaa. Yhtäältä kyse oli ja on minulle todella suuresta asiasta, josta halusin kertoa lähipiirille jotta he ymmärtäisivät miksi olen poissaoleva enkä jaksa tavata ketään. Toisaalta en kuitenkaan tahtonut kenenkään ylimääräisen tietävän tapahtuneesta ja analysoivan minua, ennen kuin itsekään tiesin, mitä asiasta ajattelen ja miltä minusta tuntuu.

    En vielä varmastikaan ole sujut asian kanssa, mutta nyt pystyn jo puhumaan tapahtuneesta pelkäämättä paniikinomaisesti, että kuivana uutispäivänä joku Facebook-”kaverini” ansaitsee sillä pari euroa vinkkaamalla Seiskalle. Enhän minä itse Seiskaa onneksi kiinnosta, mutta tänä klikkimanian aikana sanat ”hätäsektio” ja ”hengenvaara” voivat herättää lukijassa juuri sopivan verenhimon.

    Nyt ajattelen pikemminkin itseäni siellä sairaalavuoteella, josta kännykältäni googletin kokemastani hätäsektiosta. Keskustelupalstalta löysin vertaiskokemuksia ja lääkärisivuilta tietosisältöä, mutta en yhtäkään blogimerkintää tai muuta näkyvän persoonan takaa kirjoitettua kokemusta. En minä tapahtunutta aio ruveta tässä tai muuallakaan julkisesti puimaan, mutta ehkä jotain toista sairaalavuoteelta googlettavaa voi helpottaa todeta, että tuo on kokenut saman kuin minä. Että jo pari kuukautta myöhemmin elämä kantaakin ihan hyvin.

  3. Joo, et ole tietenkään tilivelvollinen. Kun itse luen tuollaisesta asiasta, tulee suuri myötäelämisen tunne. Halu osoittaa, että minä täällä, vieras ihminen,välitän ja kunnioitan kokemustasi ja tunteitasi ja olen iloinen , että kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin.

    Eikä se tietenkään meille muille kuuulu, mutta silti, kyllä minua ainakin kiinnostaa kaikenlaiset synnytyskertomukset ja lapsiasiat. Aihe kun on omakohtainen ja hyvin koskettava.

  4. 🙂

    Minuakin aina jaksaa ihmeellisesti kiinnostaa raskaus ja synnytys. Ovat kiehtoneet mua ihan teini-ikäisestä pitäen. Kyllä sitä elämän ihmettä vain jaksaa ihmetellä.

    Kovin usein en ole tainnut niistä aiheista kuitenkaan kirjoittaa mitään ainakaan julkaisuun asti. Ovat aina niin valtavan omakohtaisia ja erikoisia kokemuksia, etteivät mitkään sanat riitä, vaan kaikki tuntuvat latteilta. Lukijana musta tuntuu lattealta sekin, jos joku toinen osaa oikein hyvin kuvata äitiyden tuntemuksia – hän jollain lailla tuntuu riistävän minulta ne ikiomat, tarkasti vaalimani kokemukset. Ettäkö ne eivät olekaan vain minun omiani, ettäkö hänellä oli samanlaisia?

    Tätä tuli ajateltua etenkin viime viikolla, lukiessani lukupiirikirjaa Sari Vuoriston Laskettu aika.

Kommentit on suljettu.