![[]](/uusileiska/grx/flowers.jpg)
Tulen olemaan vaiti jonkin aikaa. On elämässä sellainen tilanne. Turta.
Ehkä menee viikko. Tai ehkä vähemmän tai enemmän. Mistä näistä tietää.
Ihmeellisiä ihmisiä
20.1.2012 11.22 | Kuningasideoita, MinäToisinaan muistan pysähtyä ihmettelemään, miten hemmetin monta lahjakasta ja mahdottoman innovatiivista ihmistä olen saanut elämäni aikana tavata ja tuntea. Tänään on taas yksi niitä päiviä.
Tuletteko te koskaan hämmästelleeksi samaa?
Moni muu asia on pielessä, mutta kiitollinen vielä jaksaa olla siitä, mitä on saanut.
Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa…
Sivusin ainakin näitä:
Kulkuri ja joutsen, Tapio Rautavaara
1 kommentti
1 kommentti
Up in the air
17.1.2012 13.11 | Juuret, Leffat, Minä, On muutakin kuin kirjat, PolitiikkaUp in the air on George Clooneyn leffa parin vuoden takaa, jolle ei ollut suomenkielistä nimeä. Leffa tuli mieleen ehkä siksi, että toinen – julkaisematon, keskeneräinen, julkaisupäätöstäkin odottava – romaanini Irti käsittelee paljolti samoja teemoja, vaikkakin toisenlaisesta näkökulmasta.
Toisaalta otsikoin tämän tekstin Up in the air siksi, että kaikki on ilmassa. On vaikea pysytellä itse tasapainossa, kun ympäristö leijuu.
Kirjoitin jo syksympänä siitä, että epävarmuus on haastava olotila: se vie itsemääräämisoikeuden ja mahdollisuuden varautua tulevaan. Epävarmuutta on helppoa sietää lyhyitä aikoja, mutta pitkissä leijailujaksoissa tulee helposti sellainen olo, että menisi sitten edes mönkään, kunhan vaan ratkeaisi. Ylämäkeä voi sentään kiivetä omin jaloin, ei ole tuulenpuuskien heiteltävänä!
Kun tuolloin edellisen kerran kirjoitin epävarmuudesta, tunne kosketti lähinnä työasioita. Oli monia lupaavia lankoja, muttei mitään varmaa. Irti-kässärin tilanne oli epävarma, se makasi kustantamossa odottamassa. Yhä tilanne on työasioiden kohdalta jokseenkin samanlainen (toisenlainen, mutta samanlainen…) mutta lisäksi myös henkilökohtaisen elämän puolella joutuu odottelemaan tietoa siitä, mitä tuleman pitää. Kaksi läheistäni on varsin huonossa kunnossa, vakavasti sairaita, ja heidän kohtalonsa on mielessä useita kertoja päivässä. Haluaisi tehdä jotain, muttei pysty – mitä sitä toinen ihminen voisi tehdä? Ei voi edes kirjoittaa blogiinsa tai puhua juuri ystävilleen heidän tilanteistaan, koska nehän ovat heidän yksityisasioitaan.
Siitä sentään voin puhua, että viikonloppuna sairastui myös perheemme 11-vuotias koirarouva. Tuosta vaan alkoi oksennella, kunnes ei mikään pysynyt sisällä ja yleiskunto oli aivan onneton: normaalisti hyvin terhakka ja vahtivainen otus makasi vaan lattiannurkassa eikä jaksanut edes lähteä pissalle. Takajalat vispasivat jäykkinä, jos pystyyn oli pakko nousta. Mies vei koiran eilen eläinlääkärille (jo toistamiseen) ja minä puhuin lapsillekin, että ehkä koira joudutaan nukkuttamaan ikiuneen, kun arvelin kyse olevan väkisinkin jostain vakavasta eikä ohimenevästä mahataudista.
Vaan ei. Tuli sama arvio kuin muissakin asioissa: katsotaan. Tiukkasin mieheltä, että eikö ne nyt sanoneet, mikä sillä on? Ei sanottu, kun ei tiedetty. Veriarvoissa paljon häikkää, mutta varmaa diagnoosia ei voitu tehdä. Tehtäväksi tuli saattaa koiran yleiskuntoa paremmaksi, jotta voidaan ottaa kontrollikokeita.
Eli ilmaan jäi leijumaan sekin asia, vanha partasuinen koirarouva.
Tänään koira voi jo hieman paremmin. On jaksanut syödä ja kun viimeisintä ruokaa panin kuppiin, köpötteli jopa keittiöön katsomaan. Lääkkeenottoakin jaksoi sitkeästi vastustella, kunnes noin 25 yrityksen jälkeen luovutin ja käärin lääkkeen makkaranpalaan. Se hulahti alas samantien, vaikka koira näki että laitoin lääkkeen sen sisään…
Toisaalta eläinlääkäristä varoiteltiin, että kunto saattaa taas alkaa hiipua.
Up in the air. Tuntuu, etten saa itsekään aikaan mitään ennen kuin tiedän jotain tulevasta. Ja siis mikä tahansa kelpaisi! Katson sähköpostit vartin välein siltä varalta, että siellä ilmoitettaisiin missä ryhmissä lapset jatkavat taitoluisteluharrastusta. Postilaatikolle kipitän heti postiauton käytyä hakemassa Suomen Kulttuurirahastolta kielteistä päätöstä apurahasta. Tiedän sen olevan tulossa, mutta tulisi nyt, niin olisi sekin asia selvä!
Aina pitäisi ajatella tietysti vain seuraavaa päivää, keskittyä olennaiseen, nykyhetkeen. Minä olen tosi tekevä ihminen, tottunut luottamaan itseeni ja seisomaan omilla jaloillani. Ehkä se onkin tässä vaikeaa, että mikään ei riipu minusta?
Mitä jos se kaikki oli tässä? Tai mitä jos tulossa onkin jotain tosi hienoa ja suurta? Onko ensi viikolla vielä samanlaista ja jos on, miten minä saan edes silloin jotain aikaiseksi?
No, jokin on ainakin ensi viikolla toisin: ei tarvitse enää kuunnella vaalitenteissä muita kuin Niinistöä ja Väyrystä. Muistakaa äänestää. Minä päätin äänestää Niinistöä, koska ei muilta löytynyt mitään parempaa.
Sivusin ainakin näitä:
apurahat, epävarmuus, George Clooney, koira, Paavo Väyrynen, Sauli Niinistö, Suomen kulttuurirahasto, toinen romaani, Up in the air
9 kommenttia
9 kommenttia
Portit auki
12.1.2012 12.10 | Arki, Blogi itse, Kuningasideoita, Käsityöt, Yhteiskunnalliset pohdinnatNyt olen sotkenut puurot ja vellit ihan totaalisesti, kun loikkasin Iltalehden kirjallisuusblogissani riipustelemaan yhteiskunnallisesta aiheesta eli perhesurmista. Oli eilisten otsikoiden johdosta niin sekavat tunnelmat, että halusin ottaa kantaa nimenomaan siellä ja useampien lukijoiden edessä.
Jutun pointti oli, että tehdään jotain eikä vaan pyydellä muita tekemään.
Tarkoituksena on ollut pitää kirjallisuusjutut siellä ja oman elämän sekalaiset asiat täällä omassa blogissa. Mutta joulun alla aloin pohtia myös käsityöblogin perustamista (olisi niiiin mukavaa esitellä omia aikaansaannoksia), mikä taas johti pohtimaan, miksi en voisi postailla käsityöaiheita tänne… paitsi ilmeisestä syystä eli siksi, että ei niitä täällä kuitenkaan kukaan ihastele 
Ja nyt sotkin siis pakkaa vielä entisestään.
No, olen joka tapauksessa pohtinut tämän oman blogin luonnetta paljon. Tekisi mieli ehkä avata oman arkielämän ajatuksia enemmän. Joulukuisessa Meidän perheen artikkelissa sitä tuli tehtyä ja minulle asti kantanut palaute höpöttelyistäni oli pelkästään positiivista.
Enemmän kuviakin haluaisin tänne blogiin lisäillä. Pääesteenä on huono kännykkäkamera. Jouduin vastikään hankkimaan uuden puhelimen, kun vanha tökki niin armottomasti, mutta tässä uudessa nokialaisessa on yllättäen huonompi kamera kuin 3-4 vuotta vanhassa edeltäjässään. Ei tahdo millään saada tarkkaa kuvaa ainakaan näin talvisin. Tavallinen digikamerakin meillä on, mutta vanhanpuoleinen sekin, joten kärsii samoista ongelmista – lisäksi muistikortin kanssa räpeltäminen tuottaa aina lisähaasteita.
No, käsityöblogia en kuitenkaan saa aikaiseksi ihan heti, joten postitan tänne suuren ylpeyteni aiheet: omin töppösormin tehdyt joululahjat kummi- ja sukulaislapsille sekä omille mukuloille.
Barbinvaatteet tilkkupussin antimista 4-vuotiaalle kummitytölle. Nukkelikka on vain mallina, se asuu pysyvästi meillä.
Lakanasetit ja pienet unikaverit lasten serkuille (2v ja 2kk). Syntyivät materiaaleista, jotka oli tullut vuosien aikana hankittua kangaslaatikoihin. Tekstiilitussi ja muutamat kirjontalangat tosin piti ostaa, mutta muuten kaikki löytyi kotikaapista, jopa pupun korvansisustat.
Ne ovat muuten noin 20 vuotta vanhaa kangasta, josta piti 1990-luvulla tehdä minulle kylpytakki. Kaverillani Maaritilla oli pehmoinen fleece-kylpytakki, ja kerran yökylässä ihastuin siihen. Kangas äidin kanssa hankittiin, muttei sitä koskaan tullut tehtyä, ja pari vuotta sitten se palautui sitten minun kangashyllyyn…
Piskuisen pupun kaava on peräisin täältä.
Omillekin muksuille tein sitten barbinvaatteita samoista jämäkankaista. Vielä aatonaattonakin kone hurrasi. En tosin ehtinyt tehdä ihan niin paljon kuin olisin halunnut, joten turvauduin sitten noihin kuponkeihin, joilla saavat tilata lisää.
Sivusin ainakin näitä:
barbinvaatteet, blogin luonne, Iltalehti, piskuinen pupu
1 kommentti
1 kommentti
Asiaa
5.1.2012 14.06 | PolitiikkaOlen tehnyt pari vaalikonetta presidentinvaaleja varten. Vaalikone kuuluu jo äänestämisperinteeseen, se ikään kuin nostattaa vaalikuumetta. Joskus se auttaa ihan oikeasti valinnassakin. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa äänestin keskustalaista Antero Alkua, josta en olisi tiennyt mitään ilman vaalikonetta.
Läheskään aina en äänestä ehdokasta, jota kone arpoo ykköseksi, vaan tarkistelen 5-10 parhaan osuman joukosta niiden vastauksia, jotka tuntuvat muutoin sopivimmilta. Mulle vaalikoneissa tärkeintä antia ovat vapaan sanan osuudet: esimerkiksi vuoden 2008 eurovaaleissa päätin antaa ääneni vihreiden Tarja Cronbergille, sillä vaikka olin monista asioista eri mieltä kuin hän, hän perusteli kantansa hyvin. Ajattelin, että tärkeämpää on valita edustajistoon viisas ihminen kuin sellainen, joka on samaa mieltä kuin minä-noobi.
No mutta nyt löytyi Facebook-linkistä vaalikone, joka on kaikin puolin paras mahdollinen. Siinä kysytään todellisia kysymyksiä ja vaaditaan vapaita sanoja eikä pelkkiä rasti ruutuun -vastauksia.
Vaalikoneen on tehnyt vanha kaverini Vanhasen Masa kolumnistipestissään Suomen Kuvalehdessä. Kehtaan kutsua Masaa vanhaksi kaverikseni, koska olen kerran kätellyt häntä Isonkyrön koulun liikuntasalissa, ja koska olen saanut hänet pukeutumaan valkoiseen villapuseroon Suomen jalkapallomaaottelua varten.
Vaalikoneessaan Masa kysyy muun muassa:
Euroopassa asuva uiguurien ihmisoikeusaktivisti on tullut EU:n säännösten mukaisesti Suomeen ja perustanut tiedotustoimiston. Hän esiintyy julkisesti voimakkaasti Kiinan johtoa vastaan. Kiina esittää kysymyksen, joka on tulkittava kehotukseksi häätää henkilö Suomesta. Monet pelkäävät kiistan heijastuvan kauppasuhteisiimme. Mikä on kantanne?
Sekä:
Jos paljastuu, että Venäjän ilmavoimien koneet ovat uudelleen ryhtyneet loukkaamaan ilmatilaamme Suomenlahdella, miten menettelette?
Vaalikoneen ainoa ongelma on se, ettei se toimi. Vanhanen on siis kehitellyt kysymykset, mutta SK ei ole pyytänyt niihin vastauksia.
Toivottavasti vastauksetkin on jo pyydetty ja ehditään saada julki ennen 22. päivää, sillä nuo vapaat sanat minä haluan kuulla. Oman ääneni kohtalo näissä vaaleissa on täysin ratkaisematta enkä ole ilmoittautunut kenenkään taustajoukkoihin (juu ihan niin kuin niitä kiinnostaisi).
Lupaan äänestää sitä, joka parhaiten vastaa SK:n kysymyksiin. Riippumatta puoluekannasta, sukupuolesta, ulkonäöstä, puolison rattijuopumustuomioista, vaalimukeista tai säälittävistä Youtube-vaalivideoista.
P.S. Jos SK ei lähde vastauksia kyselemään, on kai vaan äänestettävä parhaan näköistä.
Sivusin ainakin näitä:
Antero Alku, Matti Vanhanen, presidentinvaalit 2012, Suomen Kuvalehti, Tarja Cronberg, vaalikone, Valkaise stadion
7 kommenttia
7 kommenttia
Pinnan alla kuplii
2.1.2012 12.27 | Juuret, Kirjailijuus, Politiikka, ÄitiysPian ilmestyvät kevään 2012 kirjojen listat sanomalehdissä eikä Irti ole niillä mukana.
En vielä tiedä mitä käsikirjoituksen kanssa on seuraavaksi edessä, mutta ehkä saan tällä viikolla hajua suuntaan tai toiseen. Pinnan alla on jonkinlaista liikehdintää.
Sitä odotellessa toivotan oikein hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille! Olkoon vuosi 2012 meille kaikille kokonaisuutena hieno. Alamäkiä ja aallonpohjia se tulee välttämättä sisältämään, vaan olisivatpa ne lyhkäisempiä ja vähäisempiä kuin huippukohdat!
Luin vastikään, ettei uudenvuodenlupauksia kannata tehdä, että niillä pilaa vain elämänsä. Parempi elämä syntyy kuulemma välttämällä lakkoja ja lupauksia. Niinpä en esitäkään uudeksi vuodeksi lupausta vaan toivomuksia:
Ensinnäkin henkilökohtaisessa elämässä toivoisin, että kaikki menee hyvin, kun perheeseemme liittyy uusi jäsen keväällä. Jokaisen lapsen vauva-aikana olen kärsinyt jonkinasteisesta kätkytkuoleman pelosta, välillä enemmän, välillä vähemmän. Jostain syystä tällä kertaa raskausajan viimeiset kuukaudetkin jännittävät enemmän kuin ennen. Niinpä en paljon muuta tälle vuodelle toivokaan kuin vauvan parasta!
Sitten esittäisin yleisen toiveen: toivoisin poliittisen journalismin tason kohentumista. Olen up to here täynnä otsikoita, joissa joku sanoi yhden poikkipuolisen sanan Twitterissä, Facebookissa tai kutsuvierastilaisuudessa. Jättäkää niiden perussuomalaisten yksikätinen ja -oikoinen jahtaaminen – keskittykää asioihin, kokonaisiin puheenvuoroihin yksittäisten sanojen sijaan!
Suomi on paskassa jamassa monin puolin eivätkä asiat tule korjaantumaan, jos poliittisen päättäjän tehtävästä tehdään median laiskuuden avulla niin epämiellyttävä, ettei siihen kukaan halua hakeutua. Ugh, olen puhunut. Kiitos!
Sivusin ainakin näitä:
Facebook, kevään 2012 kirjat, kätkytkuolema, Perussuomalaiset, poliittinen journalismi, raskaus, toinen romaani, Twitter, vauva-aika
8 kommenttia
8 kommenttia
Todellisuus
18.12.2011 12.23 | Arki, Kolmas romaani, RuoanlaittoTavoite, haave ja unelma: Kolmannen romaanin (nanoromaanin) kässärin ensimmäinen vedos valmiiksi tämän vuoden puolella. Toisen romaanin epäselvä tilanne selväksi ennen joulua. Teemme itse kaikki joululahjat. Joulu vietetään kotona, tehdään itse jouluruoat ja nautitaan rauhassa porukalla.
Todellisuus: Koko joulukuussa yhtenä tai kahtena päivänä on ollut koko perhe terveenä. On sairastettu kaksi flunssaa, kaksi korvatulehdusta, allerginen reaktio antibioottiin ja nyt viimeisimpänä oksennustauti. Yhtään joululahjaa ei ole valmiina, mutta porkkanasose on sentään tehty ja taatelikakku leivottu. Vielä ehtii?
Kirjoittamisesta on pitänyt tinkiä. Olen ollut itsekin sairaana ainakin neljä työpäivää ja toisaalta sairaiden lasten hoitajana noin kuusi. Kun nyt on kuun 18:s päivä, ja väliin on mahtunut kolme viikonloppua, lyhyelläkin matikalla osaa laskea, montako työpäivää olen ehtinyt tehdä…
Niinpä kolmannen romaanin ensimmäinen vedos valmistuu… joskus.
Todellisuutta on kuitenkin joulu kuuden yön kuluttua <3 Lantut on kiehumassa.
Sivusin ainakin näitä:
joulu, kirjoittaminen, kolmas romaani, sairastelu
10 kommenttia
10 kommenttia
Minä ja tähti
8.12.2011 12.42 | Kirjailijuus, Mediassa, Minä, PROlihan nimimerkki mie heti sen huomannut tuolla toisessa ketjussa…! Eli tosiaan olen nuorimman tyttäreni kanssa Meidän perhe -lehden kannessa nyt joulukuussa.
Itse lehdessä on sitten pitkänpuoleinen artikkeli minusta, äitiydestä ja kirjailijuudesta.
En ole vielä saanut koko nivaskaa käteeni, odottelen vapaakappaleita postissa. Häkellyttävän moni kaverini tilaa lehteä ja sai kappaleensa jo eilen!
Jutun kyllä olen lukenut, kiitokset siitä toimittaja Anna Pihlajaniemelle. Vaikka artikkeli onkin perhelehdessä, siinä pysyttiin toiveideni mukaan etupäässä minun tuntemusten käsittelyssä. Toki lapsia tekstissä liipataan ja heidän kanssaan neuvottelinkin, ennen kuin lupauduimme mukaan juttuun. Esikoisen silmät alkoivat säihkyä, kun kuuli pääsevänsä lehteen, eli neuvottelut jäivät lyhyiksi… Mutta katsotaan nyt, mitä tästä seuraa lapsille. En ole aiemmin juuri perhettäni esitellyt ja olen jopa pyytänyt poistamaan eräästä keskustelusta lasteni nimet, kun joku vanha tuttu ne siellä julkaisi ja siitä kaveriltani kuulin. Mutta Meidän perhe tuntui oikein kivalta ja ammattitaitoiselta, joten uskaltauduimme koettamaan kepillä jäätä, kun kävi kutsu oikein kansijuttuun.
Niin, se… Tuntuu omituiselta olla aikakausilehden kannessa. Olen etukäteen suunnitellut, että pysyttelen koko joulukuun kotona – Seinäjoki kun on pieni paikka, ja helposti täällä kaikki vähänkin lehdessä olleet tunnistaa. Meidänkin naapurikadulla asuu nimekäs kunnallispoliitikko, Tero Pitkämäki ja Olli-Pekka Karjalainen puolestaan käyvät samassa Citymarketissa (olen nähnyt ja yrittänyt olla vakoilematta ostoskoria). Ongelma on se, että meikäläisellä on aika huono näkö ja kauhean huono kasvomuisti, joten jos joku katsoo pidempään, mietin tunnistaakohan hän minut lehdestä, vai onkohan hää joku tuttu jota en näe/tunnista…
Niinpä päätin tehdä joululahjatkin itse, ettei tarttisi pohtia näitä asioita ostosruuhkissa!
Toisaalta kuitenkin lehden kannessa oleminen tuntuu ihan luonnolliselta. Kuten blogia pitkään seuranneet tietävät, uskon kirjailijalle ainoan järkevän mahdollisuuden menestykseen (ja omavaraiseen toimeentuloon) olevan se, että tulee tunnetuksi myös persoonansa kautta. Kaunokirjoja julkaistaan Suomessa aivan hirvittävästi ja näkyvyyttä saavat suunnilleen sattumankaupalla aivan ajan hermoon osuvat kirjat ja Finlandia-ehdokkaat, eikä kummankaan varaan oikein voi laskea.
Luulisihan olevan helppoa kirjoittaa tämän ajan ilmiöistä purevasti, onhan niistä kaikenlaisia ajatuksia itse kullakin. Mutta kun kirjan kirjoittaminen ja toimittaminen on pitkä prosessi, pitäisi osata myös ennustaa tulevaisuutta ja sitä, mitkä aiheet ovat ajan hermolla vaikka 1,5 vuoden kuluttua kun nyt aloittamani kässäri ehkä julkaistaan. Finlandia-ehdokkuuden tavoittelu taas on vielä vaikeampaa, sillä ne eivät todellakaan ole aina vuoden parhaita kirjoja. Parhaita ei yksiselitteisesti voida valita. Hyvä osoitus tästä on tänään julkistettu Runeberg-palkinnon ehdokaslista, jolla ei ole ainoatakaan samaa ehdokasta kuin Finlandia-kandidaattien joukossa!
Silti olen hämmentynyt siitä, että olen aikakausilehden kannessa. Jos kaksi vuotta sitten joku olisi läväyttänyt tällaisen tulevaisuudennäkymän, olisin mennyt shokkiin: lehden kannessa, mitä minä sitten teen? Olisin katsellut kuvaa ja ihmetellyt sitä päiväkausia.
Mutta nyt ei tunnu ollenkaan sellaiselta. Julkisuus on osa kirjailijan työtä ja olen ehtinyt siihen jo muutamien mediaesiintymisten avulla jotenkin tottua. Ne tulevat ja menevät, eivät juuri arkielämään vaikuta. Toiveena loppurivillä on että muutamat ihmiset tuon jutun luettuaan kiinnostuisivat minun kirjoittamistani kirjoista.
Ja ehkä on onni myöten. Tätä bloggausta kirjoittaessani sain nimittäin sähköpostin, josta lainaan suoraan:
Hei,
Kiva juttu sinusta Meidän perhe lehdessä. Ei todellakaan voi sanoa että olet mediatyrkky, en ole ikinä sinusta kuullutkaan. Nyt kun kuulin aion kyllä lainata kirjasi kirjastosta. Ostaa en uskalla jos se vaikka on huono.
T: Mari
Tulin tosi hyvälle mielelle. Kiitos Marille
P.S. On tuo meidän juniori kansikuvatähtenä suorastaan valloittava. Maine on ehkä noussut vähän päähän, sillä viime viikkoina hän on näyttäytynyt kotiparketilla lähes aina kruunu kutreillaan.
6.12.
6.12.2011 15.15 | Yhteiskunnalliset pohdinnatLapsena itsenäisyyspäivä ei merkinnyt minulle juuri mitään. Ei ainakaan sen kummempaa kuin ihanaa arkivapaata pitkän koulusyksyn jälkeen sekä mitä pitkästyttävintä tuntia kesken kuuminta Linnan juhlien odotusta. Tuon kaksituntisen ajan televisiossa lähetettiin taltiointi Hamina Tattoosta.
Inhosin Hamina Tattoota. Kysyttäessä ilmoitin sen inhokkitelevisio-ohjelmakseni tietämättä oikein itsekään, miksi.
Hamina Tattoohan on kansainvälinen sotilasmusiikkitapahtuma, joka on järjestetty Haminassa joka toinen vuosi jo yli 20 vuoden ajan. Tänä vuonna tapahtumaa ei järjestetty, joten korvikkeena televisiosta lähetetään klo 18:20, juuri Linnan juhlien alla, itsenäisyyspäivän paraati. Samanlaista sotilasmusiikkia siis. Pärryn-pärryn, prumm-prumm ja ra-ta-ta-ta-ta-ta.
Sotilasmusiikki on tarkoituksenmukaista: selkeää, rytmikästä ja vihaista. Silmät sulkiessaan voi kuulla sodan äänet.
Minä olen tuntenut eläessäni vain yhden sotaa käyneen miehen, pappani Heikin. Hän oli kumarainen, ärtyisä hahmo paksujen pullonpohjalinssien takana mummolan nurkan keinutuolissa. En muista koskaan istuneeni papan sylissä, vaikka sellaistakin on joskus kuulemma tapahtunut. Sen sijaan muistan mummin käskeneen meitä lapsia olemaan hiljaa, kun radiosta tuli joko jumalanpalvelus tai uutiset. Radiota pidettiin jumalattoman kovalla, koska papalla oli sodan jäljiltä huono kuulo.
Pappa soti Suomen puolesta, mutta en tiedä mitä ja missä. Hänellä oli kranaatinsirpale jossain päin kehoa, mutta en tiedä mitä ja missä. En koskaan kysynyt. Sota oli mielestäni ikävystyttävä puheenaihe.
Pappa kuoli vuonna 1996, vuotta ennen kuin Suomi juhli 80-vuotista itsenäisyyttään. Muistan noista itsenäisyyspäivän juhlista vain vähän: istuin lukioni juhlasalissa Ville Nenosen vieressä ja kuuntelin hänen vitsailujaan. Emme olleet hyviä kavereita, mutta jostain syystä juuri sinä päivänä istuskelimme vierekkäin ja Ville lohkoi vitsejä kaikista hyvää tarkoittavista esityksistä. Minä nauroin kiitollisena. Toihan naureskelu toi sallivan tauon inhottavista ajatuksista, joissa vilisi hartaus, aseet ja kotirintaman epätoivo. Juhlapuheista puhumattakaan.
Tänään Suomi täyttää 94 vuotta. Naispresidenttimme isännöi viimeisiä Linnan juhliaan, Suomi on menettänyt itsemääräämisoikeuttaan Euroopan unionille, eikä meillä ole enää omaa markkaakaan. Kiistelemme päivittäin otsikoissa siitä, kuinka moni ulkomaalainen saa muuttaa Suomeen ja siitä, onko homojen tanssiminen keskenään oikein.
Minä olen 30-vuotias ja voisin pitää itseäni huonona suomalaisena, koska en vieläkään oikein pidä Hamina Tattoosta tai sotilasmusiikista. En ole koskaan edes katsonut Tuntematonta sotilasta – kun opettaja ala-asteella pakotti katsomaan, jouduin lähtemään pois kun haavoittunut alikersantti Lehto ampui itseään suuhun kärsimyksensä lopettaakseen. Vessassa sitten itkin hillittömästi pahuutta, jota en ollenkaan ymmärtänyt.
Silti tänään vedimme lipun suomalaisen omakotitalomme salkoon, koska meillä on oikeus liputtaa oman maamme siniristillä.
Asiat voisivat olla aivan toisin. Viikko sitten luimme uutisia Venäjän kansanvaaleista – kansanvaaleista todellakin, vaikka läntisissä uutisissa puhuttiin avoimesti vaalivilpin todennäköisyydestä. Mehän voisimme olla osa heitä, yksi mitätön läntinen vaalipiiri vailla äänioikeutta niin maakunnallisella kuin yksilöllisellä tasolla.
Kiitos Heikki-papalleni demokratiasta ja sen puolustamisesta. Kiitos suomalaisesta kulttuurista, näistä sanoista, joita saan julkaista vapaasti blogissani. Kiitos siitä, että saan olla suomalainen kirjailija, suomalaisen koulujärjestelmän sivistämä ja kolmen, pian neljän suomalaisen lapsen äiti.
Toki katson myös Linnan juhlat. Mutta yritän sietää myös itsenäisyyspäivän paraatin paukkeen ja räminän etäisenä muistutuksena siitä, mitä minun ja muiden papat, paapat, vaarit, mufat, fafat ja ukit aikanaan kokivat. Kyllä meillä on sitten asiat hemmetin hyvin, kun saamme tänä päivänä pelailla nokialaisiltamme Angry Birdsia ja kinastella siitä, onko Timo Soini parempi kuin Pekka Haavisto.
Uusia ääniä
2.12.2011 11.41 | Kolmas romaani, Musiikki, NaNoWriMoNanoromaanissa on neljä kertojaääntä.
Yksi kuulostaa tältä:
Toinen suunnilleen tältä:
Kolmas tältä:
Ja neljäs, nyt käsillä olevassa yhdeksännessä luvussa puhuva ääni on hän:
Jospa laittaisin kaikki soimaan yhtaikaa, kuulostaisiko kakofonia tältä romaanilta?
Sivusin ainakin näitä:
Evanescence, Kate Bush, kirjoittaminen, Nine Inch Nails, Suede
Kommentit poissa käytöstä
Kommentit poissa käytöstä
